Vuoden ruokamatka ympäri maailman

540001_10150895126483578_2042047609_n

Eivätkö maisteri ja Master Chef rimmaakin hyvin yhteen? Kotona viihtymätön elämäntyyli on johtanut siihen, että lieden äärellä on tullut viihdyttyä vähän. Se hiukan harmittaa, sillä tykkäisin osata laittaa monenlaista murkinaa ja vielä oikeaoppisesti. Syöminen kun on minusta kuitenkin välttämättömyyden lisäksi parasta mahdollista viihdettä ja rentoutusta. Niinpä päätin opetella joka viikko yhden uuden reseptin jostain päin maailmaa! Ajattelin tietysti myös vaihdella ohjeiden lähteitä, ja testata, mistä irtoavat parhaat ruokaneuvot.

485868_10150895119343578_1327356644_n

Ruokamatkailu alkoi Thaimaan maisemista, ja seurauksena vanhempani ja veljeni pääsivät eilen maistelemaan kookosmaidon, omenan, curryn ja persiljan aromeita kera mehevän broilerinlihan ja pastan… Ihastuin thaimaalaiseen kookosmaitoiseen kastikkeeseen kaikouralaisessa ravintolassa Uudessa-Seelannissa villidelfiinisnorklailun jälkitoimintona.

531218_10150895114098578_256410280_n

Onnistuneen herkkuhetken tarjosi tällä erää Myllyn Parhaan resepti. Aromikas broilerikastike sai kiitosta yleensä paikoin jopa kriittiseltä kotiväeltä. Kokki ei nauttinut siideriä, vaan käytti luomuksessaan vaihtoehtoista omenamehua. Öljy korvattiin nokareella voita ja pastana toimi kaapista löytynyt perusmakaroni.

Ruoanteko sujui nopsasti, kypsyttelyyn ja silppuamiseen meni yhteensä maksimissaan noin 45 minuuttia, ja maun puolesta olen erittäin tyytyväinen siihen, että valitsin jotain erikoisempaa kuin perusjauhelihakastikkeen. Currytahna, soijakastike, kookosmaito, tuorepersilja, pakastevihannekset, broilerisuikaleet ja omenamehu kustansivat noin tusinan euroja, ja tahnaa sekä soijaa säästyi roimasti tuleviin kyökkikoitoksiin.

547439_10150895275308578_1994733547_n

Seuraavina kokkauskohteina ovat joko Intia tai Nepal ja Italia sekä Kreikka – kaikki suosikkiruokamaitani. Tarkoituksena on siis valmistaa sellaisia ruokalajeja, joita en ole ennen itse puuhannut, ja mieluusti myös opiskelijabudjettiin sopivia. Lasagnet, valmiit pizzapohjat, spagettisoossit, kreikkalaiset salaatit ja perunamunakkaat sekä murcialaiset salaatit voidaan siis unohtaa, mutta samoin osteriliemet ja pallokalasta taiteillut sushit tai haineväkeitto.

536150_10150914346818578_697010080_n

Teen ruokia, joista oikeasti tykkään, jotka ovat jollain perusteella leimallisia lähtöalueilleen ja joiden tekemisessä minulla on motivoituneena suht noviisina eväät onnistua. Esimerkiksi riittoisuudesta, ainesten edullisuudesta ja käytettävyydestä muihin syöminkeihin plussaa.

Mahdollinen tuleva kämppikseni: toivottavasti olet valmis kotikokin jokaviikkoisiin kokeiluihin!

 527573_10150895181628578_347984353_n

 

Hyvän sängyn ihanuudesta

Niinhän sitä sanotaan, että matkustaminen on mahtavaa, mutta paluu sitäkin makoisampaa. Matkustelevainen ja menevä ihminen uskoo herkästi olevansa jotain muuta kuin tavallisesta arjesta innostunut.

10333825_10152485636403578_2707130472208852012_o

Kun sitten taakse on jäänyt esimerkiksi yli pari vuotta ilman jokapäiväistä tv-annosta, tuntuu ihanalta paheelta lötkähtää sohvalle ja tuijottaa innoissaan aivotonta viihdettä tai hupsua elokuvaa (ja jostain syystä niihin leffoihin on aina tyrkätty epäsuosikkinäyttelijättäreni Drew Barrymore -parka ja sen exä, naapurinpojan tai vaihtoehtoisesti spanielin näköinen Justin Long) joko yksin tai läheisten seurasta nauttien.

578037_10151917041273578_2142443237_n

Oman tulevan asunnon fantasiointi on myös näköjään mielipuuhaani. Yleensä olen napannut ensimmäisen mahdollisen kohdalle sattuneen ja kelvollisen yksilön, kun en esimerkiksi työn saatuani ole uudella paikkakunnalla halunnut kavereiden nurkissa viettää kuukausitolkulla. (Tosin, että kämppien suhteen on käynyt hyvä tuuri, sillä en nyt sanoisi, että Cheekin talonaapurina Töölössä olisi ollut kurja asustaa, tai etten ollut haltioissani palveluiden läheisyydestä Kampissa vuokrayksiössä.)

1003226_10151975033353578_1744465431_n

Mmm, ja sänky… Nukkuminen on taidetta. Kasarmeilla, makuupussissa, pepa-kankaan alla, puolijoukkueteltassa tetsarin ja sirpan päällä valmiina heräämään koska tahansa, hostelleissa ja muiden nurkissa (ja jopa lentokentän istuimilla sekä vessassa) majailleena olen alkanut arvostaa pehmeää sänkyä. Kuvaavaa kuluneiden parin vuoden hotellikokemuksissani on se, miten suuri merkitys nukkumaanmenohetkillä on minulle ollut. Kävin inttiaikana Romaniassa sukulaisen häissä, ja yksi kohtuuttoman huomioni saaneita ja ihanimpia hetkiä noiden päivien aikana oli mahdollisuus nukkua univelkoja hotellin valtavassa sängyssä! Kaikki muut vieraat odottivat innolla shoppailua kaupungilla ennen seremoniaa ja minä kuorsasin neljä tuntia päiväunia pyyhkeestä taitellun joutsenen kainalossa…

1082587_10151824660268578_1491192081_o

Häätkin ovat niistä puheen ollen upea juttu. Toisten juhlia (Facebook tai in real life) seuratessa pystyy pohtimaan, miten itse juhlistaisi mahdollista sitoutumista toiseen ja miten ei. Vauvahöpinöiden kanssa sama konsepti (“En koskaan tekisi noin”, “Jos minulla joskus on lapsia…”, “Huh, onneksi minulla ei ole kersoja”, “Onpa söpö!”).

Häitä ja vauvoja en kyllä kovin paljoa mieti.

1010869_10151902032978578_1114979807_n

Ravintoloissa valmiiden annosten ääressä on tullut aiemmin viihdyttyä. Kanarian-aikoinani herkuttelin kaikkiaan noin 70 eri ravintolassa (mikä minusta nyt matkailualan ahertajana kuului velvollisuuksiini, vaikka myös omassa työpaikkahotellissa oli makoisat pöperöt. Lihoin kolmessa kuukaudessa viisi kiloa!). Ei ulkona syömisessä tietysti kovasti pahaa ole, mutta vannoin jo talvella, että alan panostaa omaan kokkailuun ja jälkiruokatehtailuun. En oikeastaan taida olla hullumpi ruoanlaittaja, jos sille päälle satun. Ainakin olen kokeilunhaluinen ja avoin… uusille… keittiökokemuksille. 😉 Ja rakastan luonnostani makeita herkkuja ja niiden reseptien läpikäyntiä!

kuveja 036

Myös muu kuin vaeltaja- ja backpacker-look tuntuu aina vain kiehtovammalta olomuodolta. Lakkasin viikon alussa kynteni. Odotan sitä hetkeä, kun katson peilistä ihkaomia ripsipidennyksiä (olen siinä määrin luonnollisuuden ystävä, että kynsi-, hius- tai ripsilisäkkeisiin tuskin tulen turvautumaan. Jänniä kokeiltaviahan ne tietysti ovat, mutta tykkään siitä, että jos joku erehtyy kehumaan vaikka silmiäni, hän ei tarkoita pois pian varisevia pidennyksiä, jollaiset on noin tuhannella muullakin emännällä)…

Kuva 073

No en ole tosissani, kai, mutta erilaisten ihoa hyväilevien materiaalien käyttäminen vaatteissa ja muustakin kuin käyttömukavuudesta tai kosteudensiirtävyydestä tai tuulenpitävyydestä nauttiminen vetimissä on mahtavaa. Siitäkin on pitkä aika, kun olen viimeksi kärsinyt verta vuotavista varpaista tai nilkoista upealta näyttävien korkkareiden jäljiltä. Ehkä siksikin, että olen oppinut yhdistämään jalkineostoksissa kohtuullisen ulkonäön käytettävyyteen.

vauhtimimmi

Ihmissuhteet sitten… Noh, niistä en osaa sanoa muuta kuin, että en ole ihmissuhdeseikkailija. Arvostan luotettavuutta, rehellisyyttä, keskustelutaitoa, pysyvyyttä ja kypsyyttä. Olen sellainen kiltti tyttö tai nainen. En aina ole ollut sinkku; nuorena tyttönä menin kihloihin ja muutin yhteen monivuotisen poikaystävän kanssa. Juttu loppui vuosia sitten, ja nyt elämme täysin erilaista elämää. Minusta tuli maailmanmatkaaja ja hän arvostaa edelleen maanläheistä, rauhallista arkea. Erona menneeseen on molempien tapauksessa se, että ei ole vuosiin tarvinnut riidellä jokaisesta poikkeavasta mielihalusta. Rakkaus on minulle niin iso tekijä, että pidän tietyistä erimielisyyksistä ja yhteensopimattomuuksista huolimatta entisiä poikaystäviä yhä hienoina tyyppeinä. Miksipä muuten olisimme aikoinaan seurustelleet? Odotan kuitenkin yhä oikeaa.

1262628_10151861330643578_336061344_o

Wow. Onpa helppoa kirjoittaa bridgetjonesmaista tekstiä. Tuliko tämä todella minusta?

Taidan keittää kaakaota ja jatkaa hassun leffan katsomista. Cozy…

 

Voiko roller derbysta selvitä hengissä?

Hyvä on, ok, luovutan. Ennakkoluuloistani.

Ilmoittauduin ensi viikolle kokeilemaan rämäpäistä lajia, jonka hohdosta olen käynyt sitä harrastavan kaverini kanssa keskusteluja.

(Minulla on useiden kavereideni kanssa päinvastaisia mielipiteitä asioista, mikä minusta on kuitenkin lähinnä piristävää. En ole koskaan käsittänyt pinnallista pyrkimystä kaikkinaiseen yhteisymmärrykseen. Viime syksynä muun muassa kävin Vantaalla ihmettelemässä äiti Ammaa, koska muuankin ystäväni on Intia-fani. Tapahtumasta jäi yllättävänkin positiivinen mielikuva kaikkine intialaisten ruokien tuoksuineen, kun odotin monenlaisen krääsän ja joogatunnin piiloaggressiivista myyntiä. Harmiton ja harras tunnelma päällisin puolin, mahdollisuus rentoutua ja ajatella miellyttäviä asioita. Halailu on kivaa ja sitä pitäisi harrastaa enemmän omien läheistenkin kanssa. Ihan hauskaa, että joku on keksinyt tuotteistaa senkin.)

Kokemus sopii sattumalta hienosti yhteen tänään päätösjuhliansa viettävän Pride-viikon teeman kanssa. Aion nimittäin pukea jalkaani roller derby -luistimet ensimmäistä ja luultavasti ainoata kertaa eläessäni…

Hallitseva lajin Suomen mestari Kallio Rolling Rainbow -seura ohjastaa Suvilahdessa halukkaita derbyn käänteisiin ensi lauantaina. En edes muista, koska olen viimeksi luistellut yhtään missään millään kelillä… En ole ikinä edes pitänyt luistelemisesta enkä sen puoleen ole siinä myöskään loistanut. Laji vaatii peliälyä ja kovaakin kontaktia vastustajiin… Kuulostaa siis vähintäänkin haasteelliselta lähtökohtani huomioon ottaen.

En oikein tiedä, miksi teen tämän myönnytyksen, mutta ehkä yritän vain olla suvaitsevainen.

Jos selviän edes tuosta parituntisesta jonkin mittapuun mukaan kunnialla, ansaitsen lasillisen… hmm, en ole vielä päättänyt, millaista juhlajuomaa. Pitäisi varmasti kokeilla jotain uutta ja erilaista! Mikä juoma sopii derbyn kanssa yhteen? Ja sen, että tulee viettämään pari vuotta Tampereella maisteriopinnoissa?

Kärsimättömän tunnustus

IMG_4153

Harmittelen kovasti, että kesäsuunnitelmani muuttuivat opaskurssilta irronneen peruutuspaikan ja varmistuneiden maisteriopintojen myötä niin, etten päässytkään tänä vuonna jääkäreitä juhlistaneelle Kesäyön marssille Tuusulaan enkä myöskään tulevan viikonlopun Salpavaellukselle.

Kumpainenkin tapahtuma on kuitenkin houkutellut useampia osallistujia kuin edellisvuonna (Salpavaellus jo tässä vaiheessa parisataa, mennyt Kesäyön marssi viitisensataa), joten näin sinkkuseikkailijankin katsantokannasta olisi varmasti ollut kiinnostava tilaisuus tavata uusia, reippaita naamoja. Suosittelen kuitenkin tapahtumia muille, sillä mikä sen parempi tapa ylläpitää kuntoa, sivistää itseään ja sosialisoida kuin tällaiset opastetut, historialliset ja liikunnalliset turneet! Himokuntoilija tai saliselfieiden räpsijä ei tarvitse olla, sillä reittivaihtoehtoja on muutama erilainen, ja voihan polulle lähteä perheen, suvun, kavereiden tai kenen kanssa lystää eli yksilösuorituksesta veren maku suussa ei ole kyse.

10460578_10152560226753578_6219183975781953020_o

Kylläpä nyt osaakin harmittaa… Muuten vähemmän houkuttava kesäkeli olisi ollut ihan mainio parin päivän vaeltelulle. Juhannusviikonlopun lyhyt aarniometsän kävelylenkki isän seurassa Etelä-Karjalassa ei ihan vastannut kunnon irtautumista kaupunkilaisuuden painosta. Tuli sitä tietysti lisäksi isoisävainaan hurjassa hengessä suoritettua muutama pää edeltä hyppy rantasaunasta 16-asteiseen järviveteen (kuten nyt sitten ilmeisesti minun ohella suvun nuoremmat miespolvet… Jos pappa aikoinaan loikki veteen yli 70-vuotiaana, niin pitäähän perinnettä jatkaa.) ja harrastettua ilmakiväärillä ampumista veljen kanssa.

125183409

Viimeisimmät vesiseikkailut koin armeijassa ja viime syksyn eräopaskoulussa: ensimmäiseltä kunnon leiriltä palattaessa pääsimme yllätykseksemme marssimaan järven poikki (ei muuta kuin rynkky ja reppu pään päälle kantoon ja täyttämään saappaat viileällä järvivedellä!), talvisessa sotaharjoituksessa hyppäsin huonosti penkalta toiselle ja niinpä uitin toisen jalan purossa reittä myöten, viime keväänä uin jäisen Vantaajoen poikki Extreme Runilla ja koko syksyn ajan kävimme eräopaskurssilaisten kera viikoittain saunan ohessa järvessä aina lokakuun puoliväliin asti, jolloin leikki osaltani loppui.

IMG_2141

Maisteriopintoihin pääsy kyllä letkisti minut osittain, sillä minulle se oli merkittävän tavoitteen saavutus. Tuntuu mahtavalta ja onnelliselta; kuin olisi palannut kartalle harhailtuaan jossain tuntemattomalla suolla tai samannäköisenä kaikkialle aukeavassa korvessa. Polku jatkuu tästä. Tarvittiin muutaman tunnin harhareissu, joka lopulta tuottikin tulosta pinnistelyn ja toivon säilyttämisen kautta. Vähän kuin jossain yli vuorokauden kestävällä, unettomalla suunnistusmarssilla.

Tiedätkö, miltä tuntuu olla juuri 30 vuotta täyttänyt, ja kokea, että olen juurikin pudonnut työelämästä enkä tiedä, miten pääsisin takaisin, vaikka mitä yritän ja teen, olen myös hetki sitten menettänyt minut rauhalliseksi tehneen ihmissuhteen eikä minulla ole myöskään mitään täysin omalta tuntuvaa kiintopistettä, kotia? Sellaisessa paikassa olin muutama kuukausi sitten.

IMG_4187

Voin rehellisesti kertoa, että se oli hanurista. Millään, mitä tein ei tuntunut olevan tilannettani merkittävästi edistävää vaikutusta ja uskoni mahdollisuuksiini oli kovilla. Läheiset ja ystävät eivät hylänneet minua, mutta tuollainen kokemus syö kyllä itsetuntoa hetkellisesti. Toisen lamanpohjan lyhyen ajan sisällä kokeneena tämän pitäisi olla jo tuttua kauraa, mutta aina tällaiset epäonnistumisten sarjat turhauttavat yhtä lailla. Vaikka tiedät, että moni muu on samassa tilanteessa etkä voi itse enempää tehdä, alat väistämättä syyttää itseäsi siitä, että mikään ei mene hallitusti eteenpäin.

Nyt huomaan olleeni väärässä. Ehkä olin vain kärsimätön. Olen jälleen kartalla kompassi kädessä ja tunnistan maaston merkkejä ympärilläni. Kaikki tehdyt ratkaisut kannattivat sittenkin ja oloni on nyt onnellinen.

IMG_4154

IMG_4193

IMG_4224

 

 

 

 

 

Seikkailujen seuraavalle tasolle, osa 1

Puuh, ote ei livennyt seinämän kaltevimmalla kohdalla… Helpotuksen tunne. Syksyn ja parin seuraavan vuoden sävelet ovat selkiytyneet: pääsin ahertamaan alani maisterin kimpussa! Elämän hankalimmankin vuoden kestää, jos palkkiona on jotain, mitä todella haluaa.

Myös seuraava entistäkin hurjempi seikkailu on lähdössä hioutumaan. Kuvailen pitkän ajan seikkailutähtäintäni niin, että Kilimanjaro ja intti jäävät sille selkeiksi kakkosiksi. Myös Everest on monilta osin kesympää kamaa.

Paikka, jonne toivon seuraavina vuosina lomailun hetkinäni suuntaavani yhdistyy myös kirjoittamiseen, valokuvaamiseen ja hyväntekeväisyyteen, mutta kyse on kohteesta, jonne ei todellakaan lähdetä lekottelemaan eikä edes vaeltamaan. En edes ole varma, tullaanko minua hyväksymään mukaan, ja sehän tekee tästä entistä mielenkiintoisempaa.

Kuntoni on melko lailla kohdillaan ja menneet retket ja kokemukset ovat valmistaneet minua tämän tyyppisiin haasteisiin, mutta tekemistä riittää edelleen, jos ajattelin tulla kelpuutetuksi. Homma vaatii kestävyyden ohella kanttia ja pelottomuutta, suunnistus- ja eräilytaitoja ja kaiken kattavaa valmistautumista monenlaisiin ennenkokemattomiin riskeihin ja vaaroihin merkitsemättömillä poluilla. Sanalla sanoen: täydellistä. Joudun kehittämään itseäni pitkäjänteisesti monin eri tavoin. Edessä on myös roppakaupalla selvitystyötä.

Kun seuraavaa matkaa valitsee, sisuksissa täytyy tuntua pakottava polte päästä toteuttamaan itseään. Muuten retkessä ei ole oikein mieltä. Yksi tyypillisimpiä kysymyksiä, joita esitän itselleni ennen parhaita matkoja on: Voinko todella selvitä tästä? Jos tämä kysymys ei herää, reissusta kehkeytyy yleensä tylsähkö. Kysymykseen on tietysti löydyttävä muutama perusteltu “Kyllä voin, koska…” -vastaus, eivätkä vastaukset saa muodostua mutu-pohjalta.

Juuri nyt näen edessäni kasan vaikeuksia ja todellisia vaaroja, joita en ole ennen joutunut ottamaan huomioon, ja joita en koskaan ole kuvitellut kohtaavani tässä mittakaavassa. Kun ajatellaan, että pelkään myös muun muassa korkeita paikkoja, aseita ja itseni julkista nolaamista, niin uskon pystyväni kohtaamaan pelkoni.

Tiedätkö, miltä Mallorysta, Hillarysta, Heyerdahlista tai Livingstonesta tuntui? Se on hyvin hankalaa, mutta yhä mahdollista selvittää. Erämaan armoille.

Ohi on opaskurssi!

10404047_10152533020753578_4418412196250571053_o

The Script tuo fiilistelytaustaa tälle kirjoitukselle

Paineensietokyvyn testaus sekä väsymysrajan ylitys tulivat tutuiksi jo armeijassa. Viime viikolla käyty opaskurssi ei tuonut siinä mielessä yllätyksiä, varsinkin kun olen käynyt toisen firman matkaopaskurssin muutama vuosi sitten ennen ensimmäistä kauttani matkailualalla.

Oppaan on oltava monitaituri: yleistietoinen, utelias, joka tilanteessa ystävällinen, rauhallinen ja kärsivällinen, päättäväinen, itsevarma ja oma-aloitteinen, esiintymistaitoinen, jatkuvia muutoksia kestävä ongelmanratkaisija sekä tietysti sosiaalinen, kielitaitoinen ja hyväkuntoinen. Näistä syistä oppaan työ viehättää ykkösalaltaan viestinnän ammattilaista. Päättymätön uuden oppiminen, soljuvasti uudenlaisiin tilanteisiin sujahtaminen ja ongelmista eteenpäin luoviminen ovat sitä kuuluisaa elämänsuolaa.

Näinä globaalistuvina aikoina ihmiset myös mielellään oppivat ympäröivästä maailmasta ennemmin itse reissaten ja kokien kuin nojatuolissa lukien. Älypuhelimilla ja tablettikoneilla vastaanotetaan faktoja ja tuoreimpia uutisia eri maailman kolkista, mutta nämäkin muutoin kovin irralliset informaatiopätkät muuttuvat merkityksellisiksi, kun on omakohtaista kokemusta ja tuttuja niin idässä kuin etelässä, lännessä ja pohjoisessa.

10428235_10152533061263578_5920635498030731874_o

Inttiin verrattuna opaskurssi oli toki lyhytkestoisempi, runsasunisempi sekä fyysisesti kesympi. Asepalveluksessa ei vahtivuoroissa vietettyjen öiden jälkeen tosin tarvinnut hymyillä asiakaspalveluhengessä eikä joukkue muodostunut suurelta osin naisista. Naiset ovat minusta ryhmänä vaativampi kokonaisuus kuin miehet, joiden kanssa toimiminen ja viestiminen on suoraviivaista ja monimutkaisimmillaankin vain kaksimerkityksistä (heh). Naisten ymmärtäminen vaatii naiseltakin (ja etenkin naiselta) lähestulkoon psykologin koulutusta ja mielellään tohtorin arvoa eikä menestys silloinkaan ole vielä taattu. Mutta ihan hyvinhän kurssi lopulta lutviutui. Haasteita ja vaihteluahan tässä elämään haettiinkin!

Opin kurssilla ihan oikeasti uutta itsestäni sekä aiemmin omaksutuista tavoistani toimia (“Aa, asiat voi hoitaa menestyksekkäästi näinkin!”). Havaitsen myös kehittyneeni esiintyjänä: en jännitä spontaaniakaan show’ta. Lukioikäisenä kärsin niin pahasta ramppikuumeesta, että lintsasin tunneilta, joilla olisin joutunut esiintymään. Sain pelkästään siitä syystä eräästäkin suomen kielen kurssista vitosen, vaikka olin kirjoittamisessa haka.

Näin kolmekymppisenä en monissakaan tilanteissa jännitä yleisölle puhumista lainkaan. Olen munannut itseni jo niin monessa paikassa suorista tv- ja radiolähetyksistä kuvallisiin lehtikolumneihin, tervetulotilaisuuksiin, missikisoihin ja asepalveluksessa joukon edessä kailottamiseen, ja tässä sitä edelleen ollaan taskussa monen monta hyvää ja erinomaista arviota suorituksista. Kannustan muitakin kohtaamaan pelkonsa ja etenemään kohti mahdotonta! Muistakaa, että hyväksi jossakin asiassa tuleminen vaatii lähinnä tinkimätöntä harjoittelua ja toistoa.

Niin monesti on tuntunut erinäisinä hetkinä elämän aikana siltä, että on tumpeloinut täydellisesti ja yllätyksekseen saanutkin sitten maksimipisteet esimerkiksi jostain kokeesta tai testistä. Omat arviot voivat siis olla tuntemusten ja esimerkiksi epäonnistumisen pelon vääristämiä. Muidenkaan antamista tuomioista ei ihan joka kohdassa kannata välittää, sillä joskus seuraavalla kerralla sujuu paremmin.

Nyt kun ajattelen, mitä kaikkea taas vuoden aikana on saanut aikaan siitä huolimatta, että oli aamuja, joina ei olisi halunnut nousta sängystä (mielellään enää ikinä!), olen tyytyväinen itseeni. Hygieniapassi, ensiapukursseja, kriisialuekurssi toimittajille ruotsiksi, kassakoulutus, englannin kielikoe (jonka vedin läpi unettoman ja surullisen yön nostattamalla adrenaliinilla lähes täysin pistein), opaskurssi, mallikoekuvaukset, feissausta hyvän asian (eli tasa-arvon) puolesta, muutama vuorireissu Itävallassa ja Kroatiassa, kansainvälisen politiikan opintoja, tietojenkäsittelytieteiden kurssi, eräopaskoulutusta, ja kaikki tämä onnistuneesti läpivietynä (vaikka eräopaskoulun jouduinkin hyvistä suorituksista huolimatta jättämään kesken)! Pahoittelen itsekehua, mutta tämä on ollut mielestäni elämäni hankalin vuosi. Koskaan ei luovuteta, prkl!

Nyt otan ainakin viikon verran ihan rauhallisesti ja nautin kesästä. Lomille lomps.

 1052161_10152533031813578_6453334107948206442_o

 

Arvaa mistä?

DSC_0180[1]

Raitapaitojen eli gondolieerien arvostettuun ammattikuntaan kuuluu tällä hetkellä vasta yksi nainen. Harkitsin vuonna 2007 naisille avautunutta puolen vuoden koulutusta, sillä Venetsian kujilta saa yksiöitä noin tonnilla kuussa, mikä on lähes saman verran kuin Helsingin keskustassa…

DSC_0212[1]

Näiden kahden pylvään väliin ei taikauskoisen kannata Pyhän Markuksen torin piazzettalle sopia treffejä. Kaupungin suojeluspyhimysten koristamien patsaiden välissä teloitettiin keskiajalla rikollisia. Kiersin sivusta.

20140610_114914[1]

Taka-alalla Huokausten silta, ikkunoineen monelle vangille viimeinen vapauden häivähdys. Sieltä vankilasta aikoinaan paennut Casanovakin katseli 1700-luvun puolivälissä seikkailujentäyteisiä Venetsian maisemia.

DSC_0231[1]

Italialainen gelato, herkullisuudessaan lähes kuin dubrovnikilainen sladoled… Makuina kirsikka ja tiramisu. Venetsiassa lämpöasteita yli 30. Täydelliset olosuhteet makealle viilennykselle.

DSC_0240[1]

Matkalla Stubnerkogelin huipulle 2300 metriin.

DSC_0259[1]

Sinnikäs alppikylmänkukka.

DSC_0267[1]

Maailman ensimmäinen riippusilta 2300 metrin korkeudessa, pudotusta alas tässä kohtaa rinteitä kuitenkin 28 metriä.

20140612_105745[1]

Pakollinen selfie.

DSC_0286[1]

Mozartin synnyinsijoilla. Näkymä Kapitelplatzilta Hohensalzburgin linnalle.

20140608_104645[1]

Itävallan keisarinna Elisabetin (eli lempinimeltään Sissin!) mukaan nimetyllä kesyllä ja aurinkoisella promenadilla Bad Gasteinista Böcksteiniin.

Grossglocknerin varjoon, Erämaan Tähtöseksi?

malmink

Ihastelin aamusella Helsingin korkeimman kohdan, Malminkartanon jätemäen, vihertäviä ja lenkillä jalkalihaksia kurittavia muotoja. (Jos et ole vielä hölkännyt ylös kukkulan laelle johtavaa sorapolkua, suosittelen. Se tuntuu jopa rankemmalta kuin portaiden harppominen samalla välillä, varsinkin yhdistettynä viiden kilometrin juoksulenkkiin.) Alkukesän kuumuutta huojentavia tuulia nuuhkien unelmoin siitä, miten ylihuomenna toljotan ympärilläni kohoavia kolmetonnisia huippuja Itävallan suurimmassa kansallispuistossa Hohe Tauernissa… Laukku on pakattu. Toiveenani on tulevaisuudessa viettää ainakin osa vuodesta unelmamiljöössäni vuoriston keskellä kakkosalani matkailun parissa (näin on ollut jo pitkään, mutta yleensä unelmat eivät täyty hetkessä. Tarvitaan paljon yritystä ja oikeita hetkiä.).

Samalla ajatukseni ovat karanneet jonain päivänä Itävallan raamikkaimman ulokkeen, Grossglocknerin, valtaamisesta haaveiluun. Tavoite ei ole ylivoimainen, sillä olen aiemmin ylittänyt 3600 metrin korkeuden kahden eri vuoren kohdalla, joista toisen rinteillä vietin päiviä (ja öitä) noin 4000 metrin korkeudessa. Railovaaraa en ole ennen tosin kohdannut enkä kavunnut noin suipolle huipulle. Kuulostaa siis mahtavalta urakalta ja uuden oppiminen sopivan haastavissa olosuhteissa vaatii tekemisen meininkiä!

Odotan myös innolla tulevaa retkeä yhteen Euroopan kauneimmista kaupungeista eli Venetsiaan (jostain syystä Italiasta minulle tulee aina mieleen ruoka), ja heti minut yllättää pizzan, pastan, tiramisun ja espresson himo…

Kaverin yllyttämänä hain myös Pohjois-Suomessa loppukesästä järjestettävään sinkkunaisten eräilykisaan, Erämaan Tähtösiin, ja pääsin mukaan finalistiäänestykseen: http://www.eramaansankari.fi/fi/aanestys/. Jos en ole ylityöllistetty, lähden äärettömän mielelläni katselemaan kotimaan kauneimpia maisemia (ja vähän kai niitä erämaan sankareitakin)! Nyt on loistavia kesänviettomahdollisuuksia tarjolla!

Taidan vielä yhtenä iltana kiivetä Helsingin ylle fiilistelemään… Lamasta huolimatta hienoja mahdollisuuksiakin avautuu, jos jaksaa yrittää.