Changes!

Näiden olotilojen väliin on mahtunut työuupumus, lyhyitä työttömyysjaksoja, elämäni ensimmäiset potkut plus huomattavasti mukavampia, itse luotuja haasteita, jotka ovat aina suunnanneet ajatukset toisaalle. Aluksi kyse oli pelkistä omista saavutuksista ja selviytymisreissuista, sittemmin muiden ja yhteisten asioiden edistäminen on muuttunut aina vain tärkeämmäksi – kun on tullut lisää kypsyyttä, ja varmuutta siihen, että selviää kaikenlaisista tilanteista. Ja selvityt vaikeudet oikeastaan vain lisäävät ymmärrystä muita ihmisiä ja elämän “virheellisyyttä” sekä erilaisia polkuja kohtaan.

1460298_10152948508618578_1538461664951007207_n

25…

…32.

eirablonde1

Lisää ajoittaisen hiustyylifriikin kokeiluja:

10413389_10152873842718578_7261491052925818592_n

191555_10150127754373578_3641018_o

1404936_10151992825798578_403089280_o

12642523_10154011379113578_3403970476222247660_n

32484_409609233577_5589644_n

10012257_10152383316778578_1935280121461370069_o

Vanhan mantereen tutkimusmatkailija

Lähimatkailuun ja kauniisiin järvimaisemiin liittyen, tässä tällainen osin opiskelijaprojekti, jossa olen nyt ollut mukana: Trail the Trail ja Näsijärvi- sekä Pyhäjärvireitit.

Vähän samanlaista tekemistä kuin viime vuosina Helsingin Sanomain Säätiön innovaatiopajassa tai Rails Girls -koodauspajassa, joissa otin selvää, miten ideoista kehitetään tuotteita, ja miten ideoita testataan ja työstetään eteenpäin. Tämä Tampereen Demolan Trail the Trail on toistaiseksi pisimmälle kehitetty pajaidea, ehkä siitä syystä, että mukana pajan projekteissa on yrityksiä ja organisaatioita, joilla on valmis tarve tietynlaisille innovaatioille. Toki noissa muissakin pajoissa toiset saavat kehiteltyä aivan huimia tuotteita ja löytävät myös rahoittajia tekemisilleen, tai kohtaavat uusia, ammattitaitoisia ja idearikkaita partnereita.

Gradun suhteen sain Afrikassa raikkaita tuulahduksia ja oivalluksia, ja tartuin uusiin teoksiin, jotka tuovat kadoksissa olleita paloja työhöni. Kansalaisyhteiskunta ja demokratisaatio… Afrikka on viimeisen vuoden aikana tullut kyllä sekä kirjojen että kokemuksen kautta iholle. Poikaystävä valittaa, että en enää muusta puhukaan kuin Afrikan politiikasta. Huoh. Miten saisin hänet ymmärtämään, että maailma on nykyisin hyvin pieni ja nopeasti muuttuva paikka, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen? Afrikka varsinkin tuntuu hyvin vikkeläliikkeiseltä, monimutkaiselta ja joustavalta mantereelta verrattuna vaikka… Noh. Paikkoihin, joissa asiat tuntuvat liikkuvan joko hyvin jähmeästi, taaksepäin tai ei ollenkaan.

Kuten yksi vaihtuvista, mutta puheliaista vierustovereista afrikkalaisessa bussissa totesi: “Suomi… Teillä on tylsä ja konservatiivinen maa…. Ja miksi ihmeessä menitte myymään Nokian? Se oli todella hölmö temppu.” Hän oli äärimmäisen tyytyväinen taskustaan kaivamaansa Nokiaan, joka kestää käyttöä, on simppeli peruspuhelin eikä vaadi jatkuvaa latailuakaan. Lähes kaikki vierustoverini bussissa olivat korkeakoulutettuja, keski-ikäisiä miehiä hyvissä asemissa. Ne, jotka eivät olleet, pyysivät rikasta, eurooppalaista kummia lastensa yliopistokoulutusta tukemaan. Sellainen on Afrikka. Hyvin moderni ja samalla hyvin ei-moderni. Täynnä innostuneita, yritteliäitä ja karismaattisia ihmisiä, ja toivottomia, päämäärättömästi vaeltavia väliinputoajia, joita avustusjärjestöt ja muut toimijat auttavat.

Ehkä voisin kirjoittaa kirjan Afrikasta. Ja jatkaa tutkimusmatkailua.

 

No ready-made path, story of my life

5199_96220708577_6076172_n

PIECE OF MUSIC

En voi kuin ihmetellä, miltä elämäni muiden silmiin mahtaa näyttää…

Mietin juuri tänä viikonloppuna sukuloidessa sitä, miten eri elämänvaiheissa hankitut ystävät ja tutut tai sukulaiset tuntuvat elävän aina jonkinlaisen johdonmukaisen kaavan mukaisesti. Kun tapaamme pitkien aikojenkin jälkeen, yleensä heidän elämänsä on kulkenut jokseenkin, kuten olisi jo vuosia sitten voinut ennustaa.

4969_93275433577_864732_n

Sen sijaan, kun katson vaikkapa kuluneita seitsemää vuottani taaksepäin, en olisi osannut arvata montaakaan askelta etukäteen. Valmistuttuani tuolloin Turussa medianomiksi keskelle alkanutta laskukautta, en ensimmäistä kertaa elämässäni saanut kesätöitä omalta enkä miltään muultakaan alalta. En kuitenkaan luovuttanut sitkeää hakemista pahoistakaan takapakeista ja suoranaisista työnantajien lupausten rikkomisista huolimatta: tavoitteenani oli, että en olisi työttömänä kolmea kuukautta pidempään. Lisäksi aloitin näihin päiviin kestäneen juoksuharrastuksen, aloin kunnolla harrastaa valokuvausta vapaa-aikana ja hain syksyksi valokuvauskoulutukseenkin, osallistuin viimeisiin kauneuskisoihini Turun Down By The Laituri -festivaalin yhteydessä, pyöräilin Ahvenanmaalla ja pidin muutenkin itseni liikkeessä.

Kauneuskisoista ja mallikursseista täytyy sanoa sen verran nyt kaikenlaisia ilmiöitä kolunneena, että varsinkin kisat voivat olla esiintymisvarmuutta nostava ja hyvä kokemus, jos järjestäjät ovat reiluja. Itselläni on jokunen tosi mukava festarimissikisamuisto, kun kisasta on saanut vaivanpalkaksi hienon show-kokemuksen ohella esimerkiksi ilmaisen festivaalirannekkeen, lounaan ja kampaukset sekä meikit ja niin edelleen. Missikisaaminen ja etenkin muotinäytökset ovat kuitenkin nekin työtä, ja niistä pitäisi pidemmän päälle saada jonkinlainen korvaus.

Suosittelen myös pitämään jalat maan pinnalla lirkutteluista huolimatta, sillä itsekunnioitusta lisää myös kyky sanoa huijareille ei. Hyvät vanhemmat ja mallikokelaaksi aikovat, selvittäkää mallitoimistojen taustat ennen kuin lähdette maksamaan kalliita kurssi- ja portfoliomaksuja. Keille toimisto on saanut mallejaan kaupaksi? Onko toimistolla luotettavia yhteistyökumppaneita? Onko toimiston sivuilla tunnettujen mallien kasvoja (ja onko heidän kuviaan käytetty laillisesti)?

25742_392546628577_3195101_n

Kävi kuitenkin niin, että tavoitteeni täyttyi, ja pääsin Kanarialle matkailualan töihin koko talveksi. Elämäni yksi parhaita ajanjaksoja. Työ muistutti monilla tavoin kaikkia toimenkuvia, joissa olen viihtynyt: hankit kokemuksia ja jaat tietoa kuin toimittaja, toimit linkkinä eri kulttuurien välillä, olet vastuussa ihmisistä ja suunnittelet asioita sekä ratkot ongelmia heidän puolestaan. Lisäksi pääset esiintymään säännöllisesti. Kuitenkaan en itse ole aurinkomatkaajatyyppiä, joten mietin, että olisin oppaan työtä jatkaessani ehkä kuitenkin parempi vaellus- kuin löhölomaopas.

Sen talven mentyä palasin onnenkantamoisen seurauksena takaisin omalle ykkösalalle Helsinkiin. Minusta tuli lifestyle-toimittaja, ja ehdin myös tulevina kuukausina reissata esimerkiksi suosikkikohteessani Uudessa-Seelannissa, josta käsin kirjoitin freelance-juttuja sekä toimin kaljumallina ja päärynänpoimijana. Sieltä käsin hain töitä esimerkiksi Kanarialta vaellusoppaana ja pääsin työhaastatteluunkin, ja laitoin myös hakupaperit asepalvelukseen vetämään kokemani maanjäristyskatastrofin innoittamana.

1934466_116672398577_7933559_n

Vaellusopasta minusta ei lopulta mutkien kautta tullut, vaan palasin lyhyen raksasiivousjakson päätteeksi omalle alalle Helsinkiin, jossa pääsin tekemään hyvin mielenkiintoisia ja monipuolisia media-alan tehtäviä useiden kuukausien ajaksi. Live-lähetykset, toimistotyöt, markkinointi, asiakaspalvelu, teksti-tv:n päivitykset ja moni muu työnkuva tulivat tutuiksi.

189520_10150135259263578_3468513_n

Taloudellistuotannolliset syyt päättivät tämän työjakson, jonka päätteeksi tein hetken hommia lentokentän turvatarkastuksessa mahtavien ihmisten ympäröimänä. Eräästä oman alan firmasta olisi kyllä tarjottu nollatuntisopimusta. Se kuitenkin muun hyvän lisäksi kielsi muiden osa-aikatöiden ottamisen, ja keskustayksiön vuokraa kun ei pyhällä hengellä makseta, sanoin, että give me a break. Vaikka olin nuori ja nätti, en syönyt ilmaa lounaaksi tai asunut pilvenhattarapalatsissa, vaan minuun ovat valitettavasti päteneet samat lainalaisuudet kuin muihinkin työikäisiin ihmisiin. Korostan, että arvostan itseäni ja työpanostani sekä muiden työpanosta ja yleisesti hyviä, järkeviä työehtoja.

Niinpä raskaan ja pitkiä päiviä sisältäneen lentokenttärupeaman päätteeksi kiipesin Kilimanjarolle, mistä kirjoitin juttuja, ja lähdin inttiin. Sain kuukausien ajan vuokrat asiallisesti maksettua, vaikka se tarkoitti kaikkien mahdollisten työvuorojen tekemistä, eli käytännössä sitä, että lepäsin vain lyhyiden yöunien ja viikonloppujen verran. Minun ei tarvinnut edes luopua huippuhaaveestani, mikä oli minulle tuolloin ylpeyden ja kunnian asia. Siinä oli lähestymismarssia kerrakseen ja koin olevani melkoinen sissi. Samalla yritin edelleen jatkaa ehtiessäni treenausta ja varustehankintoja Kiliä ja inttiä varten, ja muistan ikuisesti auringonnousujen seuraamisen lentokenttäbussissa matkalla töihin. Kesä ja Kilimanjaro olivat aina vain lähempänä, ja pystyin puristamaan itsestäni hämmästyttäviä voimia tulevasta haaveillen, vaikka välillä tuntui, että nukahtaisin pystyyn. Tuntui kuin mikään ei voisi pysäyttää minua, ja tämä oli vain osa seikkailua.

Monipuolisen ja hyvin sujuneen intti-kokemuksen jälkeen tein kuukauden verran toimistosiivousta, kunnes aloitin eräopaskoulussa. Uuden-Seelannin-matkasta lähtien olen tahtonut tehdä sekä itseä että muita kasvattavaa työtä, ja lisäksi opin saaminen maanpuolustuksesta ja luonnosta kiehtoi. Koulussa lopetin erinäisten syiden takia (esimerkiksi siksi, että tuskastuin, kun en pystynyt liittämään kirjoittajan töitä turismialan hommiin), vaikka porukka ja opiskelut olivatkin mahtavia, ja muutin Tampereelle, jossa aloitin avoimen yliopiston kansainvälisen politiikan kurssit sekä osa-aikaiset kassahommat ympäri Pirkanmaata. Tein kaikenlaisia vapaaehtoishommia omalla alalla ja hain töitä ahkerasti. Kesällä tein hetken feissausta Helsingissä hyvän asian puolesta, mikä sekin sujui mainiosti, ja sitten suuntasin Keski-Eurooppaan alppiopaskurssille.

292519_10150973473568578_2068254147_n

Itselleni hyödyttömäksi osoittautuneen kurssin jälkeen sain tietää päässeeni journalistiikan maisteriohjelmaan, ja muutin takaisin Tampereelle. Olen aina ollut syvällinen pohdiskelija ja analyytikko, ja halusin lähes erinomaisen opinnäytesuorituksen jatkoksi tehdä aiheeltaan laajemman ja monimutkaisemman sekä äärimmäisen ajankohtaisen gradun. Tahdoin myös edelleen syventää käsitystäni maailmasta ja tehdä enemmän videotyötä.

Jatkoin opintojen ohessa kassatöitä, tein oman alan töitäkin, ja pääsin kesäksi tv-toimittajaksi Namibiaan. Sieltä palattua löytyi hetkeksi työtä toimittajana Suomessakin. Opinnot alkoivat olla loppuvaiheessa, ja alkoi gradun puurtaminen. Tein entistä enemmän toimittajan freelance-töitä kaupan alan sijaan. Pääsin ekstrakurssille Itä-Afrikkaan, ja kesälle urkeni toimittajan tehtäviä Suomesta. Ja tässä sitä nyt ollaan.

19258_260441363577_4462245_n

Monikin työ- ja elämänkokemusta kohentanut iso ja pieni seikka on jäänyt mainitsematta tässä lyhyessä selostuksessa. En vaihtaisi hetkeäkään pois, edes niitä kurjia, mutta kieltämättä ei sitä enää aikuistuttua ihan samaa ruljanssia jaksaisi uudestaan vetää läpi. En voisi kuitenkaan kuvitellakaan, että en jatkuvasti saisi oppia uutta, pääsisi hyppäämään mukavuusalueeltani ja tapaisi eri lailla ajattelevia ihmisiä.

Polku ei myöskään ole ollut missään nimessä täysin omien ehtojeni mukaan luotu, vaan enemmän maailmaan sopeutumisen tulosta, mutta tietysti olen halunnut toteuttaa omia unelmiani enkä vain kituuttaa tai murehtia ikäviä sattumia. Tiedän, että moni ihminen maailmassa vain odottaa parempia aikoja ja sitkottelee, joillakuilla etenkin köyhemmissä oloissa ei oikein ole vaihtoehtojakaan. Jos on yhtään vaihtoehtoja, kannattaa niihin tarttua mieluummin kuin jäädä paikoilleen toivomaan, että joku muu muuttaisi maailman kulkua. Se on parasta, mitä itselleen, ja myös muille voi antaa: näyttää teoillaan, miten ajattelee, ja miten haluaa elämänsä järjestää.

47463_435490178577_3027858_n

Pahinta on aina ollut uuden aloittaminen, vanhan jättäminen ja lähteminen. Olen niin monta kertaa itkenyt kävellessäni viimeistä kertaa työpaikan ovesta, pelännyt matkalle lähtemistä, ahdistunut siitä, että taas on edessä ihan uudet napit ja namikat, ja mitenköhän tästäkin selviän. Kuitenkin kaikkeen on tottunut ihan joka puolella maailmaa, kasarmilta catwalkille, vuorenhuipulta aavikolle, toimituskulttuurista toiseen, koulusta seuraavaan. Joskus aamuherätykset osuvat kuukausia sinne kello kolmen-neljän tietämille, välillä noin kello seitsemään-kahdeksaan, toisinaan käytössä on akateeminen vartti, joskus sotilaallinen täsmällisyys, Afrikassa tunnin heitto ja Espanjassa ehkä noin vartin myöhästyneisyys (joskus enemmän, joskus vähemmän).

1916589_179853653577_1397283_n

Asua voi teltassa, vanhassa rintamamiestalossa, kaverin sohvalla Kalliossa, Mörskä-nimisessä retkeilymajassa, solukämpässä, poikaystävän kanssa, hostellissa ja hotellissa tai vaikka lämmittämättömässä kivitalossa nollakelillä. Kaikki on mahdollista ja mikään ei ole mahdotonta. Delfiinien hypyt valtameressä bussin ikkunan takaa, silmiin tuijottava vihainen villileijona, lumimyrsky Afrikan yllä, helteinen syntymäpäiväaamu marraskuussa tai Euroopan korkeimman vuoren rinteillä, oma ääni toisen maan iltauutisissa, kahden vaeltajan rakkaus kesken dokumentin teon.

Turhamaista, mutta oikein ja ajatuksella, eli kauniisti

laukku

En halua mennä elämäni ehkä rankimman parin viikon matkan suurimpiin oivalluksiin, sillä rauhoitan ne kaikkien osallistujien journalistisesti hyödynnettäviksi. Olen ylipäätään aina ollut sitä mieltä, että en omiin vapaa-ajan blogeihini kirjoita pitkälle pureskeltua tai toimituksellisesti käypää materiaalia. Ilmainen työ ei oikein pidemmän päälle houkuta, ja mielestäni työn taas pitää tarjota sekä työnantajalle että yleisölle ekstraa. Työn täytyy tuntua työltä, saavuttamiselta, uuden etsimiseltä, ratkaisujen tarjoamiselta, muiden edestä raatamiselta, maailman kirkastumiselta. Se on se työfiilis, jota blogit eivät melkein ikinä tarjoa. Ja siksipä nämä ovatkin sellaista tajunnanvirtaa. Joku muu voi olla asiassa eri kannalla, mutta siihenkin on varmasti syynsä. Jos on esimerkiksi jollain lailla julkisesti tunnetumpi tyyppi tai professoritason asiantuntija, on perusteltua kirjoittaa punnitumpaa huttua ja hyödyntää brändiään blogitekstin “myymisessä” ja blogia taas omien muiden tuotteiden myynnissä. Jos olisin esimerkiksi hakenut ja päässyt maanpuolustuskorkeakouluun intin jälkeen, olisi inttiblogini saanut mahdollisesti uutta nostetta ja näkökulmaa. Tai jotain vastaavaa.

On myös sosiaalisesti hyvin lahjakkaita ihmisiä, jotka siis elävät verkostoitumisesta, ja saavat näin kasvatettua bloginsa seuraajakuntaa. Itse olen virallisten persoonallisuustestienkin mukaan enemmän asia- kuin ihmislähtöinen henkilö, joka kyllä helposti ja mielellään tutustuu monenlaiseen väkeen, mutta ihmissuhdeviidakon ylläpitäminen ei minulta käy luonnostaan. Ahdistun helposti liian sitovasta sosiaalisuudesta, kaipaan hälinän vastineeksi paljon omaa pohdiskelu- ja seikkailuvaraa. Muut saattavat tulkita sen murjottamiseksi tai muuksi, mutta minulle se on vain oikea tapa olla. Lisäksi rakastan syvällisiä ja pitkäaikaisia suhteita, joista ammennan voimaa. Pinnallisemmat sidokset tuppaavat elämässäni katkeilemaan ja vaihtumaan. Olen miettinyt, että ehkä myös siksi, että rakastan niin kovasti uusissa maastoissa luovimista, ja naiselle se ei edelleenkään taida olla yhtä sallittua kuin miehelle. Niinpä monen tuttavan on kai vaikea samaistua menooni tai hahmottaa kokonaisuuttani, jos he ovat tutustuneet minuun tietyssä tilanteessa, ja sitten kohta olenkin hypännyt “toiseen leiriin”. Maailmankuvan laajentaminen ja ajattelun rikastaminen on henkilökohtainen päämääräni, enkä halua rajoittaa sitä perustelemattomien mielipiteiden vuoksi, tai siksi, että ryhmäpaine sitä ja tätä.

Noh, anyway… Mitä voin sanoa on, että kaksi noin 15 tunnin bussireissua viikon sisällä, kaksi parin tunnin lentoa 14-paikkaisilla Cessnoilla saman viikon aikana, yli 30 asteen päivälämpötilat, ötökät, lepakot, virtahevot, lyhyet yöunet, Etelä-Sudanissa piipahtaminen, tuntien liikenneruuhkat juttukeikoilla, ja etenkin lähes kahden vuorokauden putkeen valvominen viimeisinä reissupäivinä, veivät mehuja.

Otettuani nyt reilun viikon rauhallisesti, alan olla taas kuosissa. Toissapäivänä kävin kirjastossa lainaamassa yhden Afrikassa minulle suositellun teoksen. Nyt pohdin aivojen vaivaamisen ohessa, että missä saisi teetätettyä kevätmuodonmuutoksen ja pääsisi vähän poseeraamaan, ja päädyin nopeaan ratkaisuun.

Laitoin lähes ensimmäisen kerran kolmeen viikkoon meikkiä naamaan ja poistuin asunnosta. Sitten päätin laajentaa mahdollista yleisöä ja esitellä Nairobin Kibera-slummista ostamiani tuliaisia: HIV-positiivisten naisten työpajasta hankittua kaunista laukkua ja paikallisten nuorten työllistymistä tukevassa korupajassa veistettyä lehmänluista kaulanauhaa. Kaipasin pitkään pientä, naisellista käsilaukkua, ja nyt minulla oli yllättäen loistava tekosyy ostaa jotain niin turhamaista. Tunnen tehneeni jotain oikein: itsenäisesti, ajatuksella, kokemuksella ja kauniisti.

Kyllä tämä tästä. Kaksi maailmaa on vaikuttanut toisiinsa.

Yksi rankimmista, mutta parhaista matkoista

Kuva: Usva Torkki

Kuva: Usva Torkki

Kupissa vahvaa, mustaa (ja terveellistä) kenialaista teetä, kuulokkeissa ja muistiossa runsaasti haastatteluja Itä-Afrikasta, joita työstän jutuiksi ruudulle, ja paranneltavana paluuflunssa. Takana yksi elämän kokemusrikkaimmista ja ajatusmaailmaa muuttaneimmista reissuista. Nyt minä ja muut välitämme eteenpäin kuvaa nopeasti muuttuvasta maailmasta. Ja välillä tuntuu kuin kaikki olisi ollut unta. Hieno matka.

DSC_0257