Kahden seikkailijan peli

Ihana, vaikkakin lyhyt, juhannus oli ja meni. Torstainen kaupunki-illallinen Helsingissä yhdistettynä aattoon maalla Kymenlaaksossa grillaten ja mansikkakakkua mussuttaen oli täydellinen yhdistelmä. Tämä ei ole some-kaunistelua, vaan tosi mielipiteeni. Onnellisuuskertoimeni oli jopa suurempi kuin niinä juhannuksina, jotka olen viettänyt yksin mitä hulvattomimmilla tavoilla…

Patikoiden Italian Alpeilla, juosten Namibian aavikolla, toipuen Kilimanjaron rinteistä, juhlien Naantalissa kaveriporukalla, juhannustansseissa Helsingin keskustassa ja niin edelleen…

Everest-virtuaalipelikokemuksesta sen verran, että kyseessä oli siis vain tulevan pelin testimaistiainen eräässä liikkeessä. Nörttiavomies ei pitänyt kuvanlaatua virtuaalipelien tässä vaiheessa kovin kaksisena, eli ei ainakaan vielä hankkisi virtuaalilaseja kotiin. Elämys oli ihan jännä, tehokkaasti sitä luurit päässä ja kolmiulotteinen maisema kakkuloissa unohti hetkeksi, missä oli. Varmasti koukuttavaa meille eskapismiin taipuvaisille olennoille. Kotiolkkarissa voisi tulla todellisuus vastaan muutaman maljakon ja lasipöydän särkyessä virtuaalikiipeilyn vauhdissa.

Näin seikkailijan perspektiivistä tosielämän eskapismi viettelee silti edelleen varmemmin. Oikeat muistot ovat oikeita muistoja, mutta hauskaa olisi testata vielä vaikkapa jotain ammuntapeliä virtuaaliversiona. Tai jonkinlaista mielikuvituksellista, esimerkiksi juoksumattoon yhdistettyä juoksupeliä tai sitä turvallisempaa patikointi/seikkailupeliä. Kuntoilusuoritusten liikeratojen harjoittelu kiehtovassa virtuaalimaailmassa voisi olla hyvä idea. Aiemmin olen nauttinut muun muassa Singstarista bileissä ja kokeillut jotakin vastaavanlaista, suorituksen puhtautta mittaavaa urheilupeliäkin kaverilla. Ihan näppäriä ja hikikin tulee elehtiessä. Lisäksi niissä on tervetullut sosiaalinen elementti.

Ehkä me saatamme jonain päivänä virtuaalitodellisuuden ansiosta löytää yhteisen seikkailupeliharrasteen. Hmm, millainen olisi täydellinen parisuhdepeli?

Maratonin kirous

Jostain syystä yli 30 kilometrin juoksumatkat ovat kohdallani kirottuja. Kärsin lievästä yskästä joidenkin harjoituslenkkien jälkeen, ja köhiminen yhdistettynä koleaan säähän esti lopulta elämäni ensimmäisen maratonin toteutumisen. Terveys ennen kaikkea.

Mikä olisi seuraava mahdollisuuteni yrittää saada edes yksi maraton juostua?

Vapaapäivinä olen nauttinut ystävien tapaamisesta niin Helsingin keskustassa kuin Tampereen Sky Barissa. Poikaystävä on myös viikonloppuisin saanut vaihtelua ruokavalioonsa esimerkiksi kotona tehdyistä karjalanpiirakoista (käsittämättömän helppoja loihtia ruokakaapin perusaineksista) ja kasleripihveistä ja tulisista kanakeitoista ja mutakakusta ja raparperi-lihapadasta (yllättävän herkullista) ja raparperi-marenkipiiraasta, ja olemme tuttuun tapaan vierailleet myös testaamassa kotikaupungin ravintoloita.

Ennen juhannuksen sukulointireissua kiipeämme Everestille. Tosin virtuaalisesti. Tällainen mahdollisuus tarjoutuu keskellä pääkaupunkia, ja tottahan se täytyy testata. Wow, poikaystävä, joka suostuu tuosta vain maailman korkeimman huipun valloitusreissulle! (Ja tyttöystävä, joka suostuu samoin tein kokeilemaan virtuaalipeliä: win-win!)

Olipa tylsä päivitys. Noh, mehut menevät töissä ja se on jees. Lukekaa lehtiä.

 

 

 

Käymme yhdessä ain…

alonetogether

Harmillista, että tästä potretista puuttuu puolet. Tässä nyt kuitenkin #onnellisuus, #matkailu ja #kesä yhdistettynä samassa kuvassa.

Pian voidaan alkaa puhua puolestatoista vuodesta elämässäni. En ole katunut valintaa hetkeäkään ja minusta on ihanaa jakaa polkuni hänen kanssaan. En myöskään usko, että vapaa-ajan matkailu tulee meidän pariskunnalla ihan heti loppumaan.

Ja tätä ennen tosissaan vietin kuutisen vuotta enimmäkseen sinkkuna edellisen pitkän suhteeni jälkeen. Miten täsmälleen sopivan miehen sitten voi löytää, kun tuntuu, että toivo on menetetty? Olen varmasti huono neuvomaan, koska pitkältihän elämä on sattumastakin kiinni, näin uskon.

Mutta prosessia voin sentään kuvailla.

1. Tapailin runsaasti miehiä. Netistä hankittuja sokkodeittejä riitti ja toki esimerkiksi matkaillessa livenä tulee vastaan paljon kiehtovia mahdollisuuksia miestenkin suhteen. En lukittautunut neljän seinän sisälle, annoin erilaisille ihmisille mahdollisuuksia, en ottanut pakeista nokkiini, lähestyin rohkeasti sopivia kohteita ja päätin lopulta, etten anna ensivaikutelman hämätä liikaa. Useinhan käy niinkin, että miehen esittelyteksti kuulostaa satujen prinssiltä ja livenä homma ei vaan toimi. Niinpä päätin olla avoin useimmille sujuvasti itseään ilmaiseville ihmisille, vaikka he eivät täysin vastaisikaan ennakkokäsitystäni “minun tyypistä”. Myös pieni toimittaja usein nosti päätään, kun törmäsin uniikkeihin persooniin tutkimusmatkoillani, ja saatoin välillä jumittua jakamaan ajatuksia vaikkapa jonkun älykkään fetisistin tai muun jännän hahmon kanssa. Ja ihmisillä on kyllä mitä kiinnostavimpia ammatteja ja elämäntarinoita!

2. Päätin jokunen vuosi sitten, että nuoruuden yhden illan jutut ja muut vakiosäädöt saavat jäädä. Eivät ne kuitenkaan suhteen veroisia ikinä ole. Se oli hyvä päätös, parisuhde on sen jälkeen tuntunut entistäkin mahtavammalta asialta.

3. Elin omaa elämääni. Matkustelin, tein paljon töitä, harrastin, seikkailin, opiskelin, joskus biletinkin, testasin ja kokeilin kaikenlaisia vaihtoehtoja toteuttaa itseäni, urheilin ja söin hyvin, hengasin kavereiden kanssa, loin ihmissuhteita. Tämä on ehkä kuitenkin tärkein pointti, koska jos ei ole elämää eikä tykkää elämästään, on vaikea arvostaa tai löytää hyvää ihmissuhdettakaan. Ensin oma elämä, sitten suhde. Suhteessa, joutuu kuitenkin tekemään kompromisseja ja on parempi, jos voi ajatella vaikka, että “Noh, eipä minun nyt kai enää tarvitse jokaiselle maratonille osallistua, kun jo tiedän, miten rankkaa se on. Ihan mukava lötkötellä kainalossa välillä ja osallistua vain joka toiseen.”

4. Asia, mikä edelleen välillä itseltäkin unohtuu, on itsensä arvostaminen sellaisena kuin on. Heitä ne muotimainokset ja artikkelit pepun ja korvalehden oikeasta koosta hiiteen. Jos mies ei tykkää tisseistäsi tai nenästäsi, hän on yksinkertaisesti väärä mies. Ja keskittyy aika epäoleellisiin asioihin elämässä. Muista myös, että liikunnassa tärkeintä on hyvä mieli, terveys ja se, että pystyy pysymään aktiivisena elämässään, ei se, miltä näytät. Tämä on ehkä ylivoimaisesti suurin ongelma parisuhteessani: oma kyvyttömyyteni tykätä ulkonäöstäni, sillä pyrin lähes kaikessa täydellisyyteen. Ja silti sen tiedostaa: minulla ei ole mitään valtavia ulkonäköongelmia, viilaus täytyy lopettaa ja vaihteeksi hymyillä.

5. Annoin mahdollisuuden. En esittänyt heti uuden miehen tavatessani itselleni sisäistä vaatimuslistaani. Kuuntelin toista. Hyväksyin sen, että tunteet eivät ehkä herää oitis. Arvostin toista ennen kaikkea ihmisenä. Totta kai hänessä oli myös muihin verrattuna jotain erityisen kiehtovaa, josta halusin päästä tarkemmin selville.

6. Noh, okei, eiväthän suhteet ala yksipuolisesti. Jos hän ei olisi ollut valmis tapaamaan minua uudelleen ja uudelleen, eihän tästä mitään olisi tullut. Kyllä miehetkin osaavat antaa pakkeja, jos heistä ei vain jostain syystä tunnu oikealta. Oli sekin tärkeää, että hän oli valmis ja kärsivällinen selvittämään, millainen minä oikeasti olen.

7. Sitten vain jotain tapahtui ja palaset loksahtelivat paikoilleen. Tuli varma olo siitä, että tämän tyypin kanssa jaksaa yrittää kaukosuhdettakin. Yhteenmuuttoa ei tarvinnut stressata, sekin “vain tapahtui”. Kaikki eteni luontevasti ja kiireettömän jouhevasti.

8. Toisen outouksia täytyy oppia sietämään. Tai sanotaanko, että jos toisen hupsuus ja ärsyttävyys asettuu oikeisiin mittasuhteisiin eikä aja hulluuden partaalle, kannattaa juttua jatkaa. Silloin on löytänyt optimaalisen parin. Kukaan kun ei kuitenkaan ole täydellinen ja suhteessa täytyy voida olla rennosti oma itsensä ilman, että toinen kiusaantuu tai harmistuu äärirajoille. Niin kauan kuin hyviä puolia ja onnelliseksi tekeviä juttuja on enemmän kuin kurjia ja surullisia, suhde on voittopuolella. Riitoja ja erimielisyyksiäkin välillä sattuu, mutta kunhan ne eivät nakerra toisen arvostusta ja parisuhteessa vallitsevaa luottamusta, kaikki on ookoo.

9. Toisen kavereiden ja sukulaisten kanssa on hyvä tulla toimeen. Jos näin pidemmän päälle on, niin jälleen: hienoa!

10. Tutustu toisen harrastuksiin (ja työhön) edes auttavasti. Kaikkia kiinnostuksen kohteita ei tarvitse jakaa, mutta onhan se nyt ihan kiva vähän ymmärtää, mihin toinen aikaansa käyttää. Helpompi jutellakin.

11. Puhu. Jaa. Kerro. Selitä. Kysele. Väittele. Ole omaa mieltäsi. Ja kuuntele.

12. Tee toiselle mieliksi. Ilahduta. Ihan pikku juttuja, jotka kertovat, että välität.

Puuh. Siinä ainakin jotain hyväksi havaittua, mitä voi harkita. Moni kohta on myös aikojen saatossa opittu kantapään kautta. Ehkä nyt osaan paremmin. Enempää mielikuvitusta ei ole tarvinnut käyttää. Kunhan vaan kyllästyy olemaan yksin ja uskoo, että maailma on mahdollisuuksia täynnä, kyllä sieltä jotain hyvääkin tulee. Joskus jopa erittäin hyvää.