Hetkessä elämistä Suomessa

396698_10151018679548578_1232359135_n

En tiedä, olenko nyt itsekuriton vai elämän seikkailuna ottava… Lenkkeilin yksin ja yhdessä tänä viikonloppuna Tampereella Kaupin urheilupuiston mäkisillä ja järvimaisemin somistetuilla poluilla. En kuitenkaan lähtenyt Pyhäjärveä kiertämään edes aurinkoisempina päivinä.

Kertakaikkiaan, jos voit viettää pidennetyn unelmaviikonlopun kotikaupungissa parhaassa seurassa tehden, mitä mieleen milloinkin juolahtaa, mikset tekisi niin? Elämähän on seikkailu, ja parhaimmillaan seikkailu, jonka voi kulkea käsi kädessä kesäisessä ilmassa (ehkä muutaman pisaran ropsahdellessa, tai noh, vähän useammankin toisinaan). Ilman kummempia suunnitelmia.

Niinpä olemme lähteneet iltaisin kävelemään pitkin kaupungin katuja ja pysähdelleet sopiviin paikkoihin nauttimaan hyvistä juomista, palanneet kotiin vasta aamuyön puolella. Aamulla olemme matkanneet himoitulle brunssille keskustakahvilaan. Syöneet torimansikoita ja kotona tehtyä pannukakkua. Olen laittanut hänen lempiruokiaan, vielä ennen matkaa kesätyöpaikkakunnalleni.

Juuri tällaisesta elämästä olen jo jonkin aikaa uneksinutkin. Enkä ole kokenut mitään vastaavaa. Hetkessä elämistä.

Ensi viikonloppuna matkaamme jälleen sukuloimaan. Tällä kertaa tie vie sukuni synnyinsijoille Lemille särää syömään ja Luumäelle ihailemaan paikallisia järvimaisemia.

Onneksi tämä kesä kestää meidän tapauksessa lokakuulle asti, eli yli Japanin-matkan. (Ehkä siis ehdin ja jaksan vielä kipaista sen rästissä olevan maratonin.) Syyskausi minulla onkin muuten aikaa saattaa gradu silausta vaille loppuun asti, ja tähytä kohti ensi vuotta.

Uusi mahdollisuus

Löysin mahdollisesti uuden ehdokkaan ekaksi maratonikseni! Seuraava optioni löytyy kuukauden päästä kotiseutu Tampereelta. Ajattelin treenata muun muassa Pyhäjärvireitillä, sieltähän saa loistavasti upeissa, vaihtelevissa maastoissa kerättyä 30 kilometriä juoksumatkaa alle.

Avasin muutaman viikon tauon jälkeen varsinaisen gradutekstini, vaikka projekti muuten mielessä ja silmissä on pyörinytkin, ja hain kirjastosta myös jälleen uusia lähteitä. Namibia ei ole unohtunut. Lisäksi löysin uuden sukulaisen kautta mahtavan ruotsalaisen konnekhuunin eli yhteyden vierailtuihin Afrikan maihin. Saas nähdä, mitä kaikkea sitä taas keksii! Surulla seurasin muuten uutisointia Istanbulin kentän tapahtumista, siellä tuli rankan reissun päätteeksi levähdettyä kolmisen kuukautta sitten. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu, joten kannattaa elää kuin viimeistä päivää.

Kullan yritän saada houkuteltua Tampereen Flowparkiin kiipeilemään (vaikka aika vapaahtoiseltahan oma hämähäkkimieheni on vaikuttanut) ja ehkä kokeilemaan erästä toista aivoille myös erinomaisesti sopivaa liikuntamuotoa, tanssia. Siitä hän ei ole niin ilahtunut enkä itsekään ole mikään tanssifanaatikko, mutta epämukavuusalue on toisinaan ihan hyvä paikka vierailla, as we know… Katsotaan, mitä tapahtuu!