Uusi mahdollisuus

Löysin mahdollisesti uuden ehdokkaan ekaksi maratonikseni! Seuraava optioni löytyy kuukauden päästä kotiseutu Tampereelta. Ajattelin treenata muun muassa Pyhäjärvireitillä, sieltähän saa loistavasti upeissa, vaihtelevissa maastoissa kerättyä 30 kilometriä juoksumatkaa alle.

Avasin muutaman viikon tauon jälkeen varsinaisen gradutekstini, vaikka projekti muuten mielessä ja silmissä on pyörinytkin, ja hain kirjastosta myös jälleen uusia lähteitä. Namibia ei ole unohtunut. Lisäksi löysin uuden sukulaisen kautta mahtavan ruotsalaisen konnekhuunin eli yhteyden vierailtuihin Afrikan maihin. Saas nähdä, mitä kaikkea sitä taas keksii! Surulla seurasin muuten uutisointia Istanbulin kentän tapahtumista, siellä tuli rankan reissun päätteeksi levähdettyä kolmisen kuukautta sitten. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu, joten kannattaa elää kuin viimeistä päivää.

Kullan yritän saada houkuteltua Tampereen Flowparkiin kiipeilemään (vaikka aika vapaahtoiseltahan oma hämähäkkimieheni on vaikuttanut) ja ehkä kokeilemaan erästä toista aivoille myös erinomaisesti sopivaa liikuntamuotoa, tanssia. Siitä hän ei ole niin ilahtunut enkä itsekään ole mikään tanssifanaatikko, mutta epämukavuusalue on toisinaan ihan hyvä paikka vierailla, as we know… Katsotaan, mitä tapahtuu!

Käymme yhdessä ain…

alonetogether

Harmillista, että tästä potretista puuttuu puolet. Tässä nyt kuitenkin #onnellisuus, #matkailu ja #kesä yhdistettynä samassa kuvassa.

Pian voidaan alkaa puhua puolestatoista vuodesta elämässäni. En ole katunut valintaa hetkeäkään ja minusta on ihanaa jakaa polkuni hänen kanssaan. En myöskään usko, että vapaa-ajan matkailu tulee meidän pariskunnalla ihan heti loppumaan.

Ja tätä ennen tosissaan vietin kuutisen vuotta enimmäkseen sinkkuna edellisen pitkän suhteeni jälkeen. Miten täsmälleen sopivan miehen sitten voi löytää, kun tuntuu, että toivo on menetetty? Olen varmasti huono neuvomaan, koska pitkältihän elämä on sattumastakin kiinni, näin uskon.

Mutta prosessia voin sentään kuvailla.

1. Tapailin runsaasti miehiä. Netistä hankittuja sokkodeittejä riitti ja toki esimerkiksi matkaillessa livenä tulee vastaan paljon kiehtovia mahdollisuuksia miestenkin suhteen. En lukittautunut neljän seinän sisälle, annoin erilaisille ihmisille mahdollisuuksia, en ottanut pakeista nokkiini, lähestyin rohkeasti sopivia kohteita ja päätin lopulta, etten anna ensivaikutelman hämätä liikaa. Useinhan käy niinkin, että miehen esittelyteksti kuulostaa satujen prinssiltä ja livenä homma ei vaan toimi. Niinpä päätin olla avoin useimmille sujuvasti itseään ilmaiseville ihmisille, vaikka he eivät täysin vastaisikaan ennakkokäsitystäni “minun tyypistä”. Myös pieni toimittaja usein nosti päätään, kun törmäsin uniikkeihin persooniin tutkimusmatkoillani, ja saatoin välillä jumittua jakamaan ajatuksia vaikkapa jonkun älykkään fetisistin tai muun jännän hahmon kanssa. Ja ihmisillä on kyllä mitä kiinnostavimpia ammatteja ja elämäntarinoita!

2. Päätin jokunen vuosi sitten, että nuoruuden yhden illan jutut ja muut vakiosäädöt saavat jäädä. Eivät ne kuitenkaan suhteen veroisia ikinä ole. Se oli hyvä päätös, parisuhde on sen jälkeen tuntunut entistäkin mahtavammalta asialta.

3. Elin omaa elämääni. Matkustelin, tein paljon töitä, harrastin, seikkailin, opiskelin, joskus biletinkin, testasin ja kokeilin kaikenlaisia vaihtoehtoja toteuttaa itseäni, urheilin ja söin hyvin, hengasin kavereiden kanssa, loin ihmissuhteita. Tämä on ehkä kuitenkin tärkein pointti, koska jos ei ole elämää eikä tykkää elämästään, on vaikea arvostaa tai löytää hyvää ihmissuhdettakaan. Ensin oma elämä, sitten suhde. Suhteessa, joutuu kuitenkin tekemään kompromisseja ja on parempi, jos voi ajatella vaikka, että “Noh, eipä minun nyt kai enää tarvitse jokaiselle maratonille osallistua, kun jo tiedän, miten rankkaa se on. Ihan mukava lötkötellä kainalossa välillä ja osallistua vain joka toiseen.”

4. Asia, mikä edelleen välillä itseltäkin unohtuu, on itsensä arvostaminen sellaisena kuin on. Heitä ne muotimainokset ja artikkelit pepun ja korvalehden oikeasta koosta hiiteen. Jos mies ei tykkää tisseistäsi tai nenästäsi, hän on yksinkertaisesti väärä mies. Ja keskittyy aika epäoleellisiin asioihin elämässä. Muista myös, että liikunnassa tärkeintä on hyvä mieli, terveys ja se, että pystyy pysymään aktiivisena elämässään, ei se, miltä näytät. Tämä on ehkä ylivoimaisesti suurin ongelma parisuhteessani: oma kyvyttömyyteni tykätä ulkonäöstäni, sillä pyrin lähes kaikessa täydellisyyteen. Ja silti sen tiedostaa: minulla ei ole mitään valtavia ulkonäköongelmia, viilaus täytyy lopettaa ja vaihteeksi hymyillä.

5. Annoin mahdollisuuden. En esittänyt heti uuden miehen tavatessani itselleni sisäistä vaatimuslistaani. Kuuntelin toista. Hyväksyin sen, että tunteet eivät ehkä herää oitis. Arvostin toista ennen kaikkea ihmisenä. Totta kai hänessä oli myös muihin verrattuna jotain erityisen kiehtovaa, josta halusin päästä tarkemmin selville.

6. Noh, okei, eiväthän suhteet ala yksipuolisesti. Jos hän ei olisi ollut valmis tapaamaan minua uudelleen ja uudelleen, eihän tästä mitään olisi tullut. Kyllä miehetkin osaavat antaa pakkeja, jos heistä ei vain jostain syystä tunnu oikealta. Oli sekin tärkeää, että hän oli valmis ja kärsivällinen selvittämään, millainen minä oikeasti olen.

7. Sitten vain jotain tapahtui ja palaset loksahtelivat paikoilleen. Tuli varma olo siitä, että tämän tyypin kanssa jaksaa yrittää kaukosuhdettakin. Yhteenmuuttoa ei tarvinnut stressata, sekin “vain tapahtui”. Kaikki eteni luontevasti ja kiireettömän jouhevasti.

8. Toisen outouksia täytyy oppia sietämään. Tai sanotaanko, että jos toisen hupsuus ja ärsyttävyys asettuu oikeisiin mittasuhteisiin eikä aja hulluuden partaalle, kannattaa juttua jatkaa. Silloin on löytänyt optimaalisen parin. Kukaan kun ei kuitenkaan ole täydellinen ja suhteessa täytyy voida olla rennosti oma itsensä ilman, että toinen kiusaantuu tai harmistuu äärirajoille. Niin kauan kuin hyviä puolia ja onnelliseksi tekeviä juttuja on enemmän kuin kurjia ja surullisia, suhde on voittopuolella. Riitoja ja erimielisyyksiäkin välillä sattuu, mutta kunhan ne eivät nakerra toisen arvostusta ja parisuhteessa vallitsevaa luottamusta, kaikki on ookoo.

9. Toisen kavereiden ja sukulaisten kanssa on hyvä tulla toimeen. Jos näin pidemmän päälle on, niin jälleen: hienoa!

10. Tutustu toisen harrastuksiin (ja työhön) edes auttavasti. Kaikkia kiinnostuksen kohteita ei tarvitse jakaa, mutta onhan se nyt ihan kiva vähän ymmärtää, mihin toinen aikaansa käyttää. Helpompi jutellakin.

11. Puhu. Jaa. Kerro. Selitä. Kysele. Väittele. Ole omaa mieltäsi. Ja kuuntele.

12. Tee toiselle mieliksi. Ilahduta. Ihan pikku juttuja, jotka kertovat, että välität.

Puuh. Siinä ainakin jotain hyväksi havaittua, mitä voi harkita. Moni kohta on myös aikojen saatossa opittu kantapään kautta. Ehkä nyt osaan paremmin. Enempää mielikuvitusta ei ole tarvinnut käyttää. Kunhan vaan kyllästyy olemaan yksin ja uskoo, että maailma on mahdollisuuksia täynnä, kyllä sieltä jotain hyvääkin tulee. Joskus jopa erittäin hyvää.

Yllätysmaratonille!

12322602_10154324073323578_944492762854751796_o

En tiedä, kuinka järkevää on talven flunssakierteen ja muiden treenitaukojen jälkeen lähteä kesäkuun puolivälissä ensimmäiselle maratonille, mutta kokeillaan. Ultramaraton (65 km) minun piti jo rämpiä viime kesänä maailman toiseksi suurimmassa kanjonissa Namibiassa. Satuin juuri sairastumaan muutama päivä ennen kisoja, joten hartaasti valmisteltu suunnistusjuoksu haastavassa maastossa jäi toteutumatta.

25 kilometrin aavikkojuoksu sen sijaan lutviutui reissussa mainiosti (Puhumatta noin 10 kilometrin hyväntekeväisyysjuoksusta Namibiassa sekä 600 metrin pikajuoksukisasta, jossa olin ainut valkoinen osallistuja). Muistakin 20-30 kilometrin juoksuista on kokemusta alla, ja mikä tärkeintä, säännöllinen juoksuharrastus meneillään noin seitsemättä vuotta.

Tällä haavaa eka maratonini starttaisi Forssassa, Suvi-illan juoksutapahtumassa, seuranani arviolta noin reilu 300 muuta pinkojaa. Siis maratonissa. Muissa eventin juoksuosioissa kirmaajia on vuodesta toiseen ollut yhteensä kymmenkertainen määrä, onhan Suvi-illan maraton Suomen toiseksi suurin juoksutapahtuma.

13331041_10154324072923578_4552618963394783117_n

Lehtialan työt ovat kesän osalta alkaneet mielekkäästi. Tekemistä riittää toimituksessa, ja aina sitä on erityisen iloinen, kun on mahdollista tehdä parhaiten osaamaansa duunia. Itseni kehittäminen omalla alueella on se, mitä nykyisyydeltä ja tulevalta haen. Työni on hyvin kiinnostavaa ja inspiroivaa; yhteiskunnassa vaikuttaminen, ja ympäröivän todellisuuden havainnointi, seuraaminen ja järjestäminen. Varsinkin nyt käynnissä oleva murroksen kausi saa silmät avautumaan niin eteen kuin taaksepäin, ulos ja sisään. Mitä olisi voitu tehdä toisin? Mitä nyt pitäisi tehdä? Mitä tästä kaikesta voi seurata?

Tuli mieleen, että eivätkö lähes kaikki suomalaiset voisi osallistua talkoisiin, joissa rotaatiossa tehtäisiin välillä kausi muita kuin oman alan töitä? Ajattelin vain kaikkien ihmisten elämän ennakoitavuuden ja jopa yhteiskuntarauhan takaamisen kannalta. Olisi mukava, jos tietäisi vähän etukäteen, millä aloilla ja millaisia pätkiä tekee. Voisi suunnitella asumista ja perhekuvioita, kyseisten alojen opiskelua ja itselle mielekkäiden asioiden yhdistelyä kaikissa toimenkuvissa. Se, että mikään ei varsinaisesti liity mihinkään eikä kukaan ehdi katsoa, mitä olet aiemmin tehnyt, koska monella työikäisellä on nykyisin sillisalaatiksi kutsuttu ansioluettelo, ei varmaankaan edistä yhteisiä tai henkilökohtaisia päämääriä pidemmän päälle. Eikä se, että ihmissuhteet ja lähiyhteisöön kuulumisen tunne sekä osaamiseen liittyvä itsetunto hajoaa vähintään puolen vuoden välein.

Noh, se siitä yhteiskunnallisesta kannanotosta…

Myös kotimaan matkailun osalta kesä on valtavan hienoa aikaa. Tänä pidennettynä viikonloppuna vierailimme poikaystävän kanssa synttärijuhlilla Naantalissa ja pikaisesti viileässä Turussakin. Varsinais-Suomi on kyllä matkailullisesti upeaa seutua, jos arvostaa vehreyttä ja merinäköaloja, ja puutalokaupungit ovat tietysti aina oma idyllinen lukunsa. Tännehän voisi joutilaalla aikataululla tulla uudelleenkin, esimerkiksi kylpylöimään. Turku on itselle yhtenä entisistä kotikaupungeista jo tuttu, samoin sitä ympäröivät kunnat aina eksoottiseen Raumaan saakka. Paljon nähtävää ja ihmeteltävää.

13336033_10154324072773578_678603896195744084_n

Turun kaduilla pystyin muistamaan, miksi olen aikoinani lähtenyt mannekiinikurssille nimenomaan täällä; niin paljon elegantteja, huoliteltuja ja kaunispiirteisiä ihmisiä. Nuoruuden kaupunki. Ja ainakin lähes kaikki 20 Hesburgeria yhä pystyssä, joissa olen tainnut jokaisessa aterioida… Harmistuttavaa Turussa on äkkinäkemältä kauppatorin laidan julkisivujen tunkkaisuus. Ei kai se ihan tuolta seitsemän vuotta sitten näyttänyt?

Nytpä ei muuta kuin ihailemaan vuorostaan Pyynikinharjun järvimaisemia 20 kilometrin harjoituslenkillä Tampereella. Täältä tullaan, maraton! (Harjoitustahtini on nyt siis viimeisellä kuukaudella kaksi 4-5 km lenkkiä sekä yksi pidempi pyrähdys viikossa. Lisäksi noin kerran viikossa lihaskuntoharjoittelua, jota olen aiemmin harrastanut noin kolme kertaa viikossa lenkkeilyn lisänä.)