Yllätysmaratonille!

12322602_10154324073323578_944492762854751796_o

En tiedä, kuinka järkevää on talven flunssakierteen ja muiden treenitaukojen jälkeen lähteä kesäkuun puolivälissä ensimmäiselle maratonille, mutta kokeillaan. Ultramaraton (65 km) minun piti jo rämpiä viime kesänä maailman toiseksi suurimmassa kanjonissa Namibiassa. Satuin juuri sairastumaan muutama päivä ennen kisoja, joten hartaasti valmisteltu suunnistusjuoksu haastavassa maastossa jäi toteutumatta.

25 kilometrin aavikkojuoksu sen sijaan lutviutui reissussa mainiosti (Puhumatta noin 10 kilometrin hyväntekeväisyysjuoksusta Namibiassa sekä 600 metrin pikajuoksukisasta, jossa olin ainut valkoinen osallistuja). Muistakin 20-30 kilometrin juoksuista on kokemusta alla, ja mikä tärkeintä, säännöllinen juoksuharrastus meneillään noin seitsemättä vuotta.

Tällä haavaa eka maratonini starttaisi Forssassa, Suvi-illan juoksutapahtumassa, seuranani arviolta noin reilu 300 muuta pinkojaa. Siis maratonissa. Muissa eventin juoksuosioissa kirmaajia on vuodesta toiseen ollut yhteensä kymmenkertainen määrä, onhan Suvi-illan maraton Suomen toiseksi suurin juoksutapahtuma.

13331041_10154324072923578_4552618963394783117_n

Lehtialan työt ovat kesän osalta alkaneet mielekkäästi. Tekemistä riittää toimituksessa, ja aina sitä on erityisen iloinen, kun on mahdollista tehdä parhaiten osaamaansa duunia. Itseni kehittäminen omalla alueella on se, mitä nykyisyydeltä ja tulevalta haen. Työni on hyvin kiinnostavaa ja inspiroivaa; yhteiskunnassa vaikuttaminen, ja ympäröivän todellisuuden havainnointi, seuraaminen ja järjestäminen. Varsinkin nyt käynnissä oleva murroksen kausi saa silmät avautumaan niin eteen kuin taaksepäin, ulos ja sisään. Mitä olisi voitu tehdä toisin? Mitä nyt pitäisi tehdä? Mitä tästä kaikesta voi seurata?

Tuli mieleen, että eivätkö lähes kaikki suomalaiset voisi osallistua talkoisiin, joissa rotaatiossa tehtäisiin välillä kausi muita kuin oman alan töitä? Ajattelin vain kaikkien ihmisten elämän ennakoitavuuden ja jopa yhteiskuntarauhan takaamisen kannalta. Olisi mukava, jos tietäisi vähän etukäteen, millä aloilla ja millaisia pätkiä tekee. Voisi suunnitella asumista ja perhekuvioita, kyseisten alojen opiskelua ja itselle mielekkäiden asioiden yhdistelyä kaikissa toimenkuvissa. Se, että mikään ei varsinaisesti liity mihinkään eikä kukaan ehdi katsoa, mitä olet aiemmin tehnyt, koska monella työikäisellä on nykyisin sillisalaatiksi kutsuttu ansioluettelo, ei varmaankaan edistä yhteisiä tai henkilökohtaisia päämääriä pidemmän päälle. Eikä se, että ihmissuhteet ja lähiyhteisöön kuulumisen tunne sekä osaamiseen liittyvä itsetunto hajoaa vähintään puolen vuoden välein.

Noh, se siitä yhteiskunnallisesta kannanotosta…

Myös kotimaan matkailun osalta kesä on valtavan hienoa aikaa. Tänä pidennettynä viikonloppuna vierailimme poikaystävän kanssa synttärijuhlilla Naantalissa ja pikaisesti viileässä Turussakin. Varsinais-Suomi on kyllä matkailullisesti upeaa seutua, jos arvostaa vehreyttä ja merinäköaloja, ja puutalokaupungit ovat tietysti aina oma idyllinen lukunsa. Tännehän voisi joutilaalla aikataululla tulla uudelleenkin, esimerkiksi kylpylöimään. Turku on itselle yhtenä entisistä kotikaupungeista jo tuttu, samoin sitä ympäröivät kunnat aina eksoottiseen Raumaan saakka. Paljon nähtävää ja ihmeteltävää.

13336033_10154324072773578_678603896195744084_n

Turun kaduilla pystyin muistamaan, miksi olen aikoinani lähtenyt mannekiinikurssille nimenomaan täällä; niin paljon elegantteja, huoliteltuja ja kaunispiirteisiä ihmisiä. Nuoruuden kaupunki. Ja ainakin lähes kaikki 20 Hesburgeria yhä pystyssä, joissa olen tainnut jokaisessa aterioida… Harmistuttavaa Turussa on äkkinäkemältä kauppatorin laidan julkisivujen tunkkaisuus. Ei kai se ihan tuolta seitsemän vuotta sitten näyttänyt?

Nytpä ei muuta kuin ihailemaan vuorostaan Pyynikinharjun järvimaisemia 20 kilometrin harjoituslenkillä Tampereella. Täältä tullaan, maraton! (Harjoitustahtini on nyt siis viimeisellä kuukaudella kaksi 4-5 km lenkkiä sekä yksi pidempi pyrähdys viikossa. Lisäksi noin kerran viikossa lihaskuntoharjoittelua, jota olen aiemmin harrastanut noin kolme kertaa viikossa lenkkeilyn lisänä.)

 

No ready-made path, story of my life

5199_96220708577_6076172_n

PIECE OF MUSIC

En voi kuin ihmetellä, miltä elämäni muiden silmiin mahtaa näyttää…

Mietin juuri tänä viikonloppuna sukuloidessa sitä, miten eri elämänvaiheissa hankitut ystävät ja tutut tai sukulaiset tuntuvat elävän aina jonkinlaisen johdonmukaisen kaavan mukaisesti. Kun tapaamme pitkien aikojenkin jälkeen, yleensä heidän elämänsä on kulkenut jokseenkin, kuten olisi jo vuosia sitten voinut ennustaa.

4969_93275433577_864732_n

Sen sijaan, kun katson vaikkapa kuluneita seitsemää vuottani taaksepäin, en olisi osannut arvata montaakaan askelta etukäteen. Valmistuttuani tuolloin Turussa medianomiksi keskelle alkanutta laskukautta, en ensimmäistä kertaa elämässäni saanut kesätöitä omalta enkä miltään muultakaan alalta. En kuitenkaan luovuttanut sitkeää hakemista pahoistakaan takapakeista ja suoranaisista työnantajien lupausten rikkomisista huolimatta: tavoitteenani oli, että en olisi työttömänä kolmea kuukautta pidempään. Lisäksi aloitin näihin päiviin kestäneen juoksuharrastuksen, aloin kunnolla harrastaa valokuvausta vapaa-aikana ja hain syksyksi valokuvauskoulutukseenkin, osallistuin viimeisiin kauneuskisoihini Turun Down By The Laituri -festivaalin yhteydessä, pyöräilin Ahvenanmaalla ja pidin muutenkin itseni liikkeessä.

Kauneuskisoista ja mallikursseista täytyy sanoa sen verran nyt kaikenlaisia ilmiöitä kolunneena, että varsinkin kisat voivat olla esiintymisvarmuutta nostava ja hyvä kokemus, jos järjestäjät ovat reiluja. Itselläni on jokunen tosi mukava festarimissikisamuisto, kun kisasta on saanut vaivanpalkaksi hienon show-kokemuksen ohella esimerkiksi ilmaisen festivaalirannekkeen, lounaan ja kampaukset sekä meikit ja niin edelleen. Missikisaaminen ja etenkin muotinäytökset ovat kuitenkin nekin työtä, ja niistä pitäisi pidemmän päälle saada jonkinlainen korvaus.

Suosittelen myös pitämään jalat maan pinnalla lirkutteluista huolimatta, sillä itsekunnioitusta lisää myös kyky sanoa huijareille ei. Hyvät vanhemmat ja mallikokelaaksi aikovat, selvittäkää mallitoimistojen taustat ennen kuin lähdette maksamaan kalliita kurssi- ja portfoliomaksuja. Keille toimisto on saanut mallejaan kaupaksi? Onko toimistolla luotettavia yhteistyökumppaneita? Onko toimiston sivuilla tunnettujen mallien kasvoja (ja onko heidän kuviaan käytetty laillisesti)?

25742_392546628577_3195101_n

Kävi kuitenkin niin, että tavoitteeni täyttyi, ja pääsin Kanarialle matkailualan töihin koko talveksi. Elämäni yksi parhaita ajanjaksoja. Työ muistutti monilla tavoin kaikkia toimenkuvia, joissa olen viihtynyt: hankit kokemuksia ja jaat tietoa kuin toimittaja, toimit linkkinä eri kulttuurien välillä, olet vastuussa ihmisistä ja suunnittelet asioita sekä ratkot ongelmia heidän puolestaan. Lisäksi pääset esiintymään säännöllisesti. Kuitenkaan en itse ole aurinkomatkaajatyyppiä, joten mietin, että olisin oppaan työtä jatkaessani ehkä kuitenkin parempi vaellus- kuin löhölomaopas.

Sen talven mentyä palasin onnenkantamoisen seurauksena takaisin omalle ykkösalalle Helsinkiin. Minusta tuli lifestyle-toimittaja, ja ehdin myös tulevina kuukausina reissata esimerkiksi suosikkikohteessani Uudessa-Seelannissa, josta käsin kirjoitin freelance-juttuja sekä toimin kaljumallina ja päärynänpoimijana. Sieltä käsin hain töitä esimerkiksi Kanarialta vaellusoppaana ja pääsin työhaastatteluunkin, ja laitoin myös hakupaperit asepalvelukseen vetämään kokemani maanjäristyskatastrofin innoittamana.

1934466_116672398577_7933559_n

Vaellusopasta minusta ei lopulta mutkien kautta tullut, vaan palasin lyhyen raksasiivousjakson päätteeksi omalle alalle Helsinkiin, jossa pääsin tekemään hyvin mielenkiintoisia ja monipuolisia media-alan tehtäviä useiden kuukausien ajaksi. Live-lähetykset, toimistotyöt, markkinointi, asiakaspalvelu, teksti-tv:n päivitykset ja moni muu työnkuva tulivat tutuiksi.

189520_10150135259263578_3468513_n

Taloudellistuotannolliset syyt päättivät tämän työjakson, jonka päätteeksi tein hetken hommia lentokentän turvatarkastuksessa mahtavien ihmisten ympäröimänä. Eräästä oman alan firmasta olisi kyllä tarjottu nollatuntisopimusta. Se kuitenkin muun hyvän lisäksi kielsi muiden osa-aikatöiden ottamisen, ja keskustayksiön vuokraa kun ei pyhällä hengellä makseta, sanoin, että give me a break. Vaikka olin nuori ja nätti, en syönyt ilmaa lounaaksi tai asunut pilvenhattarapalatsissa, vaan minuun ovat valitettavasti päteneet samat lainalaisuudet kuin muihinkin työikäisiin ihmisiin. Korostan, että arvostan itseäni ja työpanostani sekä muiden työpanosta ja yleisesti hyviä, järkeviä työehtoja.

Niinpä raskaan ja pitkiä päiviä sisältäneen lentokenttärupeaman päätteeksi kiipesin Kilimanjarolle, mistä kirjoitin juttuja, ja lähdin inttiin. Sain kuukausien ajan vuokrat asiallisesti maksettua, vaikka se tarkoitti kaikkien mahdollisten työvuorojen tekemistä, eli käytännössä sitä, että lepäsin vain lyhyiden yöunien ja viikonloppujen verran. Minun ei tarvinnut edes luopua huippuhaaveestani, mikä oli minulle tuolloin ylpeyden ja kunnian asia. Siinä oli lähestymismarssia kerrakseen ja koin olevani melkoinen sissi. Samalla yritin edelleen jatkaa ehtiessäni treenausta ja varustehankintoja Kiliä ja inttiä varten, ja muistan ikuisesti auringonnousujen seuraamisen lentokenttäbussissa matkalla töihin. Kesä ja Kilimanjaro olivat aina vain lähempänä, ja pystyin puristamaan itsestäni hämmästyttäviä voimia tulevasta haaveillen, vaikka välillä tuntui, että nukahtaisin pystyyn. Tuntui kuin mikään ei voisi pysäyttää minua, ja tämä oli vain osa seikkailua.

Monipuolisen ja hyvin sujuneen intti-kokemuksen jälkeen tein kuukauden verran toimistosiivousta, kunnes aloitin eräopaskoulussa. Uuden-Seelannin-matkasta lähtien olen tahtonut tehdä sekä itseä että muita kasvattavaa työtä, ja lisäksi opin saaminen maanpuolustuksesta ja luonnosta kiehtoi. Koulussa lopetin erinäisten syiden takia (esimerkiksi siksi, että tuskastuin, kun en pystynyt liittämään kirjoittajan töitä turismialan hommiin), vaikka porukka ja opiskelut olivatkin mahtavia, ja muutin Tampereelle, jossa aloitin avoimen yliopiston kansainvälisen politiikan kurssit sekä osa-aikaiset kassahommat ympäri Pirkanmaata. Tein kaikenlaisia vapaaehtoishommia omalla alalla ja hain töitä ahkerasti. Kesällä tein hetken feissausta Helsingissä hyvän asian puolesta, mikä sekin sujui mainiosti, ja sitten suuntasin Keski-Eurooppaan alppiopaskurssille.

292519_10150973473568578_2068254147_n

Itselleni hyödyttömäksi osoittautuneen kurssin jälkeen sain tietää päässeeni journalistiikan maisteriohjelmaan, ja muutin takaisin Tampereelle. Olen aina ollut syvällinen pohdiskelija ja analyytikko, ja halusin lähes erinomaisen opinnäytesuorituksen jatkoksi tehdä aiheeltaan laajemman ja monimutkaisemman sekä äärimmäisen ajankohtaisen gradun. Tahdoin myös edelleen syventää käsitystäni maailmasta ja tehdä enemmän videotyötä.

Jatkoin opintojen ohessa kassatöitä, tein oman alan töitäkin, ja pääsin kesäksi tv-toimittajaksi Namibiaan. Sieltä palattua löytyi hetkeksi työtä toimittajana Suomessakin. Opinnot alkoivat olla loppuvaiheessa, ja alkoi gradun puurtaminen. Tein entistä enemmän toimittajan freelance-töitä kaupan alan sijaan. Pääsin ekstrakurssille Itä-Afrikkaan, ja kesälle urkeni toimittajan tehtäviä Suomesta. Ja tässä sitä nyt ollaan.

19258_260441363577_4462245_n

Monikin työ- ja elämänkokemusta kohentanut iso ja pieni seikka on jäänyt mainitsematta tässä lyhyessä selostuksessa. En vaihtaisi hetkeäkään pois, edes niitä kurjia, mutta kieltämättä ei sitä enää aikuistuttua ihan samaa ruljanssia jaksaisi uudestaan vetää läpi. En voisi kuitenkaan kuvitellakaan, että en jatkuvasti saisi oppia uutta, pääsisi hyppäämään mukavuusalueeltani ja tapaisi eri lailla ajattelevia ihmisiä.

Polku ei myöskään ole ollut missään nimessä täysin omien ehtojeni mukaan luotu, vaan enemmän maailmaan sopeutumisen tulosta, mutta tietysti olen halunnut toteuttaa omia unelmiani enkä vain kituuttaa tai murehtia ikäviä sattumia. Tiedän, että moni ihminen maailmassa vain odottaa parempia aikoja ja sitkottelee, joillakuilla etenkin köyhemmissä oloissa ei oikein ole vaihtoehtojakaan. Jos on yhtään vaihtoehtoja, kannattaa niihin tarttua mieluummin kuin jäädä paikoilleen toivomaan, että joku muu muuttaisi maailman kulkua. Se on parasta, mitä itselleen, ja myös muille voi antaa: näyttää teoillaan, miten ajattelee, ja miten haluaa elämänsä järjestää.

47463_435490178577_3027858_n

Pahinta on aina ollut uuden aloittaminen, vanhan jättäminen ja lähteminen. Olen niin monta kertaa itkenyt kävellessäni viimeistä kertaa työpaikan ovesta, pelännyt matkalle lähtemistä, ahdistunut siitä, että taas on edessä ihan uudet napit ja namikat, ja mitenköhän tästäkin selviän. Kuitenkin kaikkeen on tottunut ihan joka puolella maailmaa, kasarmilta catwalkille, vuorenhuipulta aavikolle, toimituskulttuurista toiseen, koulusta seuraavaan. Joskus aamuherätykset osuvat kuukausia sinne kello kolmen-neljän tietämille, välillä noin kello seitsemään-kahdeksaan, toisinaan käytössä on akateeminen vartti, joskus sotilaallinen täsmällisyys, Afrikassa tunnin heitto ja Espanjassa ehkä noin vartin myöhästyneisyys (joskus enemmän, joskus vähemmän).

1916589_179853653577_1397283_n

Asua voi teltassa, vanhassa rintamamiestalossa, kaverin sohvalla Kalliossa, Mörskä-nimisessä retkeilymajassa, solukämpässä, poikaystävän kanssa, hostellissa ja hotellissa tai vaikka lämmittämättömässä kivitalossa nollakelillä. Kaikki on mahdollista ja mikään ei ole mahdotonta. Delfiinien hypyt valtameressä bussin ikkunan takaa, silmiin tuijottava vihainen villileijona, lumimyrsky Afrikan yllä, helteinen syntymäpäiväaamu marraskuussa tai Euroopan korkeimman vuoren rinteillä, oma ääni toisen maan iltauutisissa, kahden vaeltajan rakkaus kesken dokumentin teon.

Reissuvinkkejä Japaniin, kiitos?

12492040_10153970933608578_965922211483759454_o

Jokunen iso pehva juomalammikolla Etoshan kansallispuistossa.

11838701_10153590729338578_6068488872941314180_o

Kirahvit kaulailivat pitkiä aikoja edellä mainitussa puistossa.

Tämäkin blogi nähtävästi vielä löytyi, reilu vuosi edellisen postauksen jälkeen… Jatkeskelin tässä välillä bloggailua muilla areenoilla: yritin jatkaa vanhaa inttiblogia, ja toisaalta aloitin uuden gradu + seikkailu -blogin, eli olen kyllä ihan hurahtanut näihin. Gradu + seikkailun idea muuttui alkuperäisestä sen verran runsaasti, että innostus siihen hyytyi. Oman identiteetin ja olemisen seuraaminen blogimuodossa vuosia intin jälkeen taas kiehtoo vähintään itseäni, joten olen jatkanut Lily.fi:ssä pulisemista vaikka sitten ilman vastakaikuakin.

11708032_10153512343818578_5060938753803780351_o

25 kilometrin hyväntekeväisyysjuoksu sarvikuonojen suojelemiseksi aavikolla Uiksessa. Aamuauringon kajossa punertaa Namibian korkein vuori Brandberg. Tämä retki (kuten pari muuta) oli mustille kollegoille myös kurkistus eurooppalaisen naisen elämäntyyliin. 

11794331_10153571784608578_3973808342036417175_o

Katuturan kaupunginosaa Namibian pääkaupunki Windhoekissa. Täällä asuu köyhiä ja keskiluokkaisia ihmisiä. Silver City, kuten paikallinen letkauttaisi. Aina tuli yhtä sanaton olo täällä käydessä.

Tuntuu hauskalta tässä blogissa nähdä, miten johdonmukaisesti elämäni juoni on edennyt sinkkuseikkailijasta ja neuroottisesta urahirmusta kokkaavaksi kotikissaksi. Rantauduin runsas vuosi sitten äärimmäisen miellyttävään parisuhteeseen, joka toivottavasti jatkuu ihan vaikka vuositolkulla. Namibian yhteiskuntaa käsittelevä graduni on noin puolivälissä, mutta tauolla kevät- ja kesäkiireiden ansiosta. Vietin viime kesänä tosiaan kolme kuukautta Namibiassa, paikallisessa yleisradioyhtiössä tv-toimittajana (vaihto-ohjelman kautta).

11754500_10153556231543578_487323825794823897_o

Tv-juttukeikalta Rehobothista, käytiin pääpuolue Swapon paikallisosaston tilaisuudessa ja haettiin kuvituskuvaa “kylän laidalta”. Vaatimatonta asujaimistoa.

11010555_10153491945278578_7007289523875390503_o

Lemmikki. Näitä meidän kivitalon seiniltä ja sängystänikin löytyi. Harmittomia, mutta vähän hurjan näköisiä veijareita. Jos hän ajaa murtovarkaat tiehensä, en välitä ulkonäöstä.

Melkoisen jännän ja sopivasti haastavan työn ohessa kävin muun muassa juoksukisailemassa, metsästämässä sekä safariretkillä eteläisen Afrikan maastossa. Nyt olen jälleen lähdössä Afrikkaan pariksi viikoksi toteuttamaan media-alan kutsumustani. Siitä jatkan töiden merkeissä Suomen kamaralla. Ensi syksynä taas on luvassa parin viikon patikka- ja lomareissu Japaniin yhdessä avopuolison kanssa, eli matkailu ei kuitenkaan seestymisestä huolimatta lopu.

11885031_10153615185193578_1537365231983035947_o

Victoria Falls, Zimbabwe.

11807229_10153602216508578_8945013352179554346_o

Choben kansallispuistossa Botswanassa sain Big Fiven täyteen, kun näin ensimmäisen leopardini! Toisen bongasin matkalla takaisin Namibiaan tietä ylittämässä, mikä on kuulemma todella harvinaista.

Jos täällä joku eksyy stalkkaamaan, niin otan mielelläni matkailuvinkkejä vastaan niin Itä-Afrikkaan kuin Japaniin liittyen! Fujille nouseminen (turvallisesti off-seasonina), perinteikäs Kioto ja valtava, urbaani Tokio nyt ainakin vetävät puoleensa. Entä mitkä ovat esimerkiksi Tokion mieleenpainuneimpia ravintoloita, Akihabaran hurjin nörttiputiikki tai Japanin kaunein luonnonnähtävyys/patikointimaasto? Saa paljastaa mielipiteensä tai vakaan tietonsa.

11402542_10153476801393578_8736557233513135117_o

Annetaan nyt mainostilaa näille Katuturan baarien mainoksille… Alhaalla paikallisia taksikuskeja, jotka tulivat hyvin tutuiksi kolmessa kuukaudessa päivittäisessä kanssakäymisessä. Ja kiitokset kuuluvat paikallisille kollegoille ja tutuille sekä niille taksikuskeille siitä, että valkoinen nainen pääsi turvallisesti kulkemaan slummeissa ja muualla yöaikaankin! Yksin en olisi kokenut reissulla yhtikäs mitään.

11779933_10153580486093578_5109570821971508253_o

Windhoekin keskustan hieno hotelli… Turha kai mainita, että edellisen kuvan tyypeillä ei juurikaan ole mahdollisuuksia köllötellä tällä altaalla (eikä köyhällä opiskelijalla, joka nousi vain ihailemaan näkymiä hetkeksi). Paikallinen tuttu kysyi: “Kun sinulla on täällä pääsy molempiin maailmoihin, niin millainen kuva sinulle on muodostunut tästä maasta?”

11794612_10153581091678578_6232874388460442930_o

Namibian itsenäisyystaisteluja kuvaavan museon puitteet ovat hulppeat, ja se on Pohjois-Korean rakennuttama pytinki.

11921776_10153655686593578_7337347717581891016_o

Kirkko maaseudulla, Pohjois-Namibian Oniipassa. Tuttuja seutuja suomalaisille lähetystyöntekijöille.

Chil(l)isti

20140815_183714

Kuten niin tyypillistä, viikonlopun odotetut deitit peruuntuivat, tai paremminkin siirtyivät…

Olen vaativa asiakas ja kaipaan alastonmallailuuni rekvisiittaa (Tietäisittekin millaista! Vihjeenä: melkein kuin poikaystävä. Viime vuosien aikana ollut käsittelyssäni useammin kuin poikaystävä. Jotain, mihin minulle on kehittynyt suhde. Suhteemme on ollut hyvin fyysinen ja käytännöllinen, olemme edenneet paljolti hänen ehdoillaan, ja nyt olisi aika mennä syvemmälle tasolle.): niinpä kiehtova projekti ottaakin vähän pidempään. Samalla on aikaa vielä hieman ideoida ja jännittää, sekä uuden ihmisen kohtaamista että itse työtä prosesseineen. Tästä on oikeasti tulossa hieno juttu!

On hienoa luoda jotain uutta ja erilaista miehen kanssa, joka tekee leipätyökseen taidetta. Tämä on silti meille molemmille jollain tapaa uudenlainen työ. Tilanteita, joita olen aina rakastanut: molemmat tuovat jotain omaa ja sitten katsotaan, mitä syntyy. Itselleni kyseessä oleva teos tulee olemaan henkilökohtaisestikin tärkeä. Siinä tavallaan pyrin kokoamaan mennyttäni ja hahmottamaan, mikä minusta on tullut ja mihin olen menossa.

20140816_191704

Tekemistä on riittänyt ilman taidettakin: minulle kertyy huomisiltaan mennessä 144 pyöräilykilometriä tälle viikolle Tampereen huikaisevissa maisemissa. Esimerkiksi eilisillan elosalamat ja purppuraiseksi järvet maalannut taivaanranta olivat mahtavaa katseltavaa. Harmi vain, että kamerakännykästäni loppui akku tuolla tunnelmallisella kotireissulla. Tänään taas oli hienoa todistaa harjulla viilettäessä Näsinneulan kohoamista järviseudun ylle aamuauringon kajossa.

20140816_191728

Tämä on kyllä kaunis kaupunki. Voisin esimerkiksi viettää aikaa tässä kuussa vuoden kaupunginosaksi valittuun Pispalaan tutustuen… Ajan usein pyörällä Pispalan halki ihaillen kumpuilevaa järvimaastoa, hienoja taloja ja kiinnostavia liikkeitä. Naapurustossani Kaupissa taas näkee uskomattoman määrän vanhoja perinteikkäitä puutaloja laitettuine pihoineen ja omenapuineen.

20140816_095107

Korkkasin tänään myös hillityn kokoisen kuohuviinipullon. Sisällön hulautin ranskalaiseen hernekeittoon kermavaahdon joukkoon. Ensimmäinen iso kuppi tuotosta maistui ehkä hivenen liikaa kuohuvalta, mutta kattilaan jäänyt rokka muistuttaa enemmän tuttua torstaiherkkua kuin herneboolia…

20140817_125607

Tulevan viikon ekstratekeleitä tulee olemaan etanapizza! Valmistan taikinapohjan margheritalle (ja sain loistavan tekosyyn ostaa lempimaustettani basilikaa) ja päälle tulee mozzarellan ja tomaatin lisäksi etanoita. Ravintolassa olen pariinkin otteeseen popsinut näitä syksyisiä sarvisankareita, mutta katsotaan, miltä kotitekoinen proteiinipläjäys maistuu. Ainakin kauppakassini hinta ylittyi perinteisestä kympillä.

20140817_165301

Viikonloppuna Tampereella vietetään chilifestareita, joille itsekin aion vapaan sunnuntain aikana suunnistaa ihmettelemään ainakin chilijälkkärireseptejä (nam-nam) ja muistelemaan eri chililajien eroja, ja ehkä päädyn maistamaan lakritsa-suklaakakkua tulisella säväyksellä (mietin vastakohtaisuuksien ystävänä juuri jälkiruokaa, johon saisi ängettyä sekä lakua että suklaata)! Toisaalta mieleni tekisi myös sesonginmukaisesti jotain kirpsakan puolukkaista tai herukkaista, joka taittuisi makealla kaakaolla, kahvilla tai vaniljalla…

Onkohan chilifestareilla myös kuumia miehiä…?

 

 

Luonto kutsuu (kuvaamaan)… Ei selfieitä!

Suomalainen kesäluonto on kyllä parhaimmillaan mahtava…

1276273_10151874684023578_1148104080_o

Liesjärven kansallispuisto.

981913_10151863381108578_706551966_o

Ruostejärvellä.

1240042_10151882167728578_152368389_n

Leppilampi ja iltainen meditaatio Tammelassa. Ei Mikkoa.

1262607_10151874682843578_1042764903_o

Bongaa joutsen.

10507097_10152588943718578_6841733587428037205_o

Alfa-uros eksyi kahviseuraksi Töölönrantaan.

1271957_10151861972038578_560854741_o

Syöksy!

1382421_10151928468003578_1039900101_n

Nuuksion luolat.

10265438_10152479358223578_6421184835789117334_o

10353423_10152475016613578_1033998724266579321_o

Tampereen pihan kevät eteni.

10502209_10152603945823578_1327853203315360832_n

Vantaalainen metsämansikka. Söin sen.

10550141_10152603945898578_4217294720241540960_o

10269200_10152460924663578_2397927102590754972_o

Pispalanharju.

1234078_10151928122068578_1380374331_n

Taivas itkee ilosta.

Grossglocknerin varjoon, Erämaan Tähtöseksi?

malmink

Ihastelin aamusella Helsingin korkeimman kohdan, Malminkartanon jätemäen, vihertäviä ja lenkillä jalkalihaksia kurittavia muotoja. (Jos et ole vielä hölkännyt ylös kukkulan laelle johtavaa sorapolkua, suosittelen. Se tuntuu jopa rankemmalta kuin portaiden harppominen samalla välillä, varsinkin yhdistettynä viiden kilometrin juoksulenkkiin.) Alkukesän kuumuutta huojentavia tuulia nuuhkien unelmoin siitä, miten ylihuomenna toljotan ympärilläni kohoavia kolmetonnisia huippuja Itävallan suurimmassa kansallispuistossa Hohe Tauernissa… Laukku on pakattu. Toiveenani on tulevaisuudessa viettää ainakin osa vuodesta unelmamiljöössäni vuoriston keskellä kakkosalani matkailun parissa (näin on ollut jo pitkään, mutta yleensä unelmat eivät täyty hetkessä. Tarvitaan paljon yritystä ja oikeita hetkiä.).

Samalla ajatukseni ovat karanneet jonain päivänä Itävallan raamikkaimman ulokkeen, Grossglocknerin, valtaamisesta haaveiluun. Tavoite ei ole ylivoimainen, sillä olen aiemmin ylittänyt 3600 metrin korkeuden kahden eri vuoren kohdalla, joista toisen rinteillä vietin päiviä (ja öitä) noin 4000 metrin korkeudessa. Railovaaraa en ole ennen tosin kohdannut enkä kavunnut noin suipolle huipulle. Kuulostaa siis mahtavalta urakalta ja uuden oppiminen sopivan haastavissa olosuhteissa vaatii tekemisen meininkiä!

Odotan myös innolla tulevaa retkeä yhteen Euroopan kauneimmista kaupungeista eli Venetsiaan (jostain syystä Italiasta minulle tulee aina mieleen ruoka), ja heti minut yllättää pizzan, pastan, tiramisun ja espresson himo…

Kaverin yllyttämänä hain myös Pohjois-Suomessa loppukesästä järjestettävään sinkkunaisten eräilykisaan, Erämaan Tähtösiin, ja pääsin mukaan finalistiäänestykseen: http://www.eramaansankari.fi/fi/aanestys/. Jos en ole ylityöllistetty, lähden äärettömän mielelläni katselemaan kotimaan kauneimpia maisemia (ja vähän kai niitä erämaan sankareitakin)! Nyt on loistavia kesänviettomahdollisuuksia tarjolla!

Taidan vielä yhtenä iltana kiivetä Helsingin ylle fiilistelemään… Lamasta huolimatta hienoja mahdollisuuksiakin avautuu, jos jaksaa yrittää.

Isovanhempien jalanjäljille?

narsis

Ikkunan alla päivänvaloa talven jälkeen hamuavat omenapuun kukat ja mullasta kurkottelevat narsissit ilahduttavat mieltä.

Tekee mieli livahtaa jonnekin luontoon sisseilemään, tai ehkä jopa vapaamuotoisemminkin vain hihhuloimaan.

Varasin paikan noin kuukauden päästä Tuusulassa koettavalle Kesäyön Marssille, ja päädyin 40 kilometrin matkavaihtoehtoon. Tuntuu hassulta, että suhtaudun koitokseen vähän kuin huviretkeen: varmaankin siksi, että varusteet saavat olla omat eli ei tarvitse roudata ihan täyspakkausta. Kiinnostaa myös nähdä, keitä muita samalle matkavaihtoehdolle osuu. Veikkaan mukana olevan muun muassa paljon naisia, jotka haluavat verestää inttimuistoja. Mitä muita reissuja voisi kesän mittaan alustavasti toteuttaa?

Jostain syystä haluaisin pitäytyä intti- ja sotahistoriateemassa. Kolmenkympin rajapyykin myötä omat juuret kiinnostavat: isoisäni on sotaveteraani ja isoäiti Karjalan evakoita. Kannaksella ja Viipurissa käyminen jossakin vaiheessa houkuttaisi: tietää, mistä se oma veri tulee, ja missä isovanhempien elämien käännekohdat tapahtuivat, missä nuoruus vietettiin.

Omat seikkailut eivät tunnu miltään sen rinnalla, mitä he ovat aikoinaan kokeneet. Sellaiset vaiheet tekevät vahvoiksi ja kestäviksi. Kunpa jotain siitä vankkuudesta olisi johtunut minuunkin. Muistot välittyvät ja elävät tulevissa sukupolvissa.

Näistä ajatuksista juontuu mieleen kangasmetsä ja mäntyjen rungot ilta-auringon kajossa…

Luonnossa samoilu on parhaimpia harrastuksia, joita ihmisellä voi olla. Niin on myös päivän paistattelu järvimaiseman yllä kera hyvän ystävän. Kiitos mahtavasta ja filosofisten pohdintojen täyttämästä päivästä toiselle sinkkunaiselle!

Suosittelen myös Tampereella kävijöille Suomen korkeimmalta soraharjulta Pispalassa avautuvia maisemia sekä idyllisen puutaloalueen ihailukierrosta: ihan harjun huipulle pääsee paikallisbussilla numero 10 esimerkiksi Keskustorilta, mutta myös monet muut bussit huristavat kukkulan ohitse, kuten kaksiviitonen.

Ilman seikkailunhaluista kaveriani olisin tuskin lähtenyt palloilemaan turistina ympäri nykyistä kotikaupunkiani (jossa olen nyt asunut noin puolisen vuotta). Olo oli kuin ulkomaanreissuilla: ei hajuakaan minne päädytään, vaan katsotaan, mitä tie eteen tuo! Nälkä kurnii jo vatsassa, mutta jutustelu tempaa mukaansa niin, että illallisaikakin unohtuu, eikä määränpäästä löydykään sitä toiveissa kangastelevaa halpaa kahvilaa. Olisihan se jo kokeneehkona matkalaisena pitänyt tietää, että ainut löytö on turhan tyyris paikallinen gourmet-ravintola, jota pidemmälle ei enää jaksa raahautua ravintoa etsimään: menkööt!

Noh, hengissä selvittiin ja hauska päivä oli kotikaupunkimatkaillessa.

10272762_10152460917528578_4765268816908563979_o

 

 

Epäonnistunut keikka maailman ekaan miesbordelliin

Kuka minä olen? Loistava kysymys, johon hädin tuskin osaan aina itsekään vastata. Leikki leikkinä. Ulkopuolisen silmin ehkä jotakin tällaista:

juttu1

Lähdin lähes pari vuotta sitten inttiin viettämään välivuotta melko tavallisesta 29-vuotiaan naisen arjesta. Normielämääni kuului työelämän ohella säännöllistä aktiivimatkailua Euroopassa ja vähän kauempanakin Kilimanjarolta Uuteen-Seelantiin, ja myös vartalon rääkkäystä säännöllisellä kuntoilulla.

Yllä komeilevan lehtiartikkelin tarina syntyi siitä, että bloggasin koko armeijavuoden ajan. Sattumalta netissä esiin tupsahtanut blogini herätti lopulta iltapäivälehden toimittajan mielenkiinnon, ja eräänä ruskaisena päivänä avasin sähköpostistani haastattelupyynnön. Pelotti myöntyä, mutta vastasin kyllä. Kerran sitä eletään.

Asepalveluksen päätyttyä aloitin eräoppaan opinnot Eerikkilän Urheiluopistolla, mutta erinäisten syiden johdattamana päädyin kevääksi Tampereelle opiskelemaan 25 opintopisteen verran kansainvälistä politiikkaa. Samalla hain elämälleni seuraavaa suuntaa. Olen aina kamppaillut seikkailuvietin ja kirjoittamiseen syventyvän nörttiluonteeni välillä; olen sellainen ujon ja omaan rauhaan vetäytyvän, mutta hyvin uteliaan hobitin perikuva.

Minusta ei ole kummallista matkustaa toiselle puolelle maailmaa, koska olin kuullut Aucklandissa avattavan maailman ensimmäisen naisille suunnatun bordellin, ja koska halusin kirjoittaa jutun siitä sekä yhdestä maailman tasa-arvoisimmista maista. Matkustin kyllä paikan päälle, mutta mahtava turistinähtävyys jäi sinkkunaiselta kokematta (ajattelin tosin vain käydä aistimassa tunnelmaa ja tekemässä haastatteluja, en asioida, koska henkilökohtaisesti minusta seksibisnes on väärin), sillä tarjokkaiden miesten määrästä huolimatta ilotaloa ei avattukaan. Taloa perustamassa ollut paikallinen naispoliitikko oli kokenut niin pahaa vastustusta hanketta kohtaan, että se oli hänelle henkisesti liikaa.

Tätä matkustusmotiivia en muuten ollutkaan ennen julkisuudessa kertonut. Minulta voi odottaa lähes mitä tahansa, rajana mielikuvitus ja fyysinen pystyvyys.

Tuolla NZ-matkalla onnistuin silti kokemaan monia muita seikkailuja. Tutustuin muun muassa kriisialueilla tarkka-ampujana aiemmin toimineeseen sissimäiseen herrasmieheen, joka käveli halki maan ja oli osallistunut myös moniin mitä hurjimpiin ultra-urheilukisoihin äärimmäisissä olosuhteissa. Tämä koskaan nimeään paljastamaton jäpikkä (“Valitettavasti joudun tappamaan teidät, jos paljastan sen”, oli vastaus huonetoverien kiusoitteleviin uteluihin, ja tätä seurasi yllättynyt, syvä hiljaisuus) jostain syystä kiinnostui minusta ja pyysi kanssaan retkelle erääseen kansallispuistoon, mutta ajatus oli ehkä vähän liian jännittävä, joten passasin. Moni ihmettelee, miten olen yhä sinkku, ja tässä taas yksi vastaus: jänistin (heh). Juttelimme hänen kanssaan kyllä jonkun verran muun muassa tarkka-ampujan etiikasta. Täytyy paljastaa, että tarkka-ampujat (meillähän oli Suomessa muun muassa maailmallakin tunnustettu mestari Simo Häyhä) ovat minusta ehkä kunnioitusta herättävin sotilastyyppi sissien ohella. Vaarallinen mies oli herätessäni kadonnut jaetusta hostellihuoneesta, mutta jätti minulle rahaa huoneavaimensa palauttamisesta respaan (hmm…). Tuolloin sumeilematta kutsuin tätä nuorukaista rumalla nimellä “palkkatappaja” ajattelematta lainkaan, millaisissa sodissa (oikeutettu vai oikeuttamaton) ja millä keinoilla (eettiset periaatteet vai periaatteeton) hän taisteli. Miksi häntä nykykokemustani vasten sanoisin? Ehkä “eliittisoturi” olisi sinne päin. Pohdiskelin, että itse voisin olla samassa diskurssissa “massa-armeijan osa-eliittisotilas” (vapaaehtoisuuden takia).

Irakissa palvellut nuori yhdysvaltalaismies taas esitti illanvietossa nöyrän kysymyksen: “Mitä mieltä te suomalaiset oikeasti olette meistä jenkeistä?” Jos olisin tavannut hänet nyt, olisin varmaankin kysynyt häneltä, mikä sai hänet esittämään tällaisen kysymyksen. Tuolloin sotilaiden maailma oli minulle vielä kaukainen paikka enkä tiennyt, millaista on olla sotilaan asemassa.

Kävin myös kahveilla backpacker-neidon kanssa, joka bongattiin katuviulistina erään paikallisen mallitoimiston listoille, ja jonka maassa vieraillut Hugh Hefner halusi puputytöksi johonkin yleisötapahtumaan. Oli ihan nätti tyttö. Ja vielä luonnostaan, eikä hän itse aktiivisesti hakenut kauneusalalle. Oli kiinnostuneempi lukemaan lääkäriksi.

Olen kokonaisvaltaisia haasteita rakastava nainen, oli kyse sitten yliopisto-opinnoista tai liikkumisesta. Haluan ehdottomasti jatkaa opiskelemista vaikka omalla ajallani, ja tahdon pistää elimistöni tekemään töitä ja nähdä samalla Suomea ja ulkomaita. Matkoillani on oltava tarkoitus: uuden oppiminen tai uusiin ihmisiin tutustuminen, itseni ja maailman näkeminen vähän toisin.

En ole tanssija, kuten eräs ennustajaukko aikoinaan Kyproksella kädestäni oli lukevinaan, mutta vartalo on minulle väline, jota olen pyrkinyt käyttämään hyvin monipuolisesti hyväkseni. En tosin elääkseni, mutta harrastuksena. Sen muokkaaminen erilaisiin tarkoituksiin on minusta kiehtovaa.

Kesän aikana aion haastaa itseni moniin liikunnallisiin koitoksiin, ja esitellä teille vähän enemmän tai vähemmän neitejä tai rankkoja tutkimusmatkoja kuvin ja tekstein. Intissä hain lahjakkaiden varusmieskollegoiden kanssa Patrick Degermanilta vinkkejä Everestin valloitukseen ja erään mukavan ja fiksun alaisen kera tuntumaa Extreme-juoksuun. Mitä seuraavaksi?

2011_01_09_21_51_06_591