Maratonin kirous

Jostain syystä yli 30 kilometrin juoksumatkat ovat kohdallani kirottuja. Kärsin lievästä yskästä joidenkin harjoituslenkkien jälkeen, ja köhiminen yhdistettynä koleaan säähän esti lopulta elämäni ensimmäisen maratonin toteutumisen. Terveys ennen kaikkea.

Mikä olisi seuraava mahdollisuuteni yrittää saada edes yksi maraton juostua?

Vapaapäivinä olen nauttinut ystävien tapaamisesta niin Helsingin keskustassa kuin Tampereen Sky Barissa. Poikaystävä on myös viikonloppuisin saanut vaihtelua ruokavalioonsa esimerkiksi kotona tehdyistä karjalanpiirakoista (käsittämättömän helppoja loihtia ruokakaapin perusaineksista) ja kasleripihveistä ja tulisista kanakeitoista ja mutakakusta ja raparperi-lihapadasta (yllättävän herkullista) ja raparperi-marenkipiiraasta, ja olemme tuttuun tapaan vierailleet myös testaamassa kotikaupungin ravintoloita.

Ennen juhannuksen sukulointireissua kiipeämme Everestille. Tosin virtuaalisesti. Tällainen mahdollisuus tarjoutuu keskellä pääkaupunkia, ja tottahan se täytyy testata. Wow, poikaystävä, joka suostuu tuosta vain maailman korkeimman huipun valloitusreissulle! (Ja tyttöystävä, joka suostuu samoin tein kokeilemaan virtuaalipeliä: win-win!)

Olipa tylsä päivitys. Noh, mehut menevät töissä ja se on jees. Lukekaa lehtiä.

 

 

 

Silmät auki

Todella outoa. Sensaatiomaista.

Se, että tuntee kävelevänsä kotikaupunkinsa katuja, on erikoista. Sen sijaan, että pohtii, minne voisi seuraavaksi paeta vesisadetta ja viimaa ja ikuista kiirettä, huomaa kalenterin olevan täynnä suurelta osalta pakottomia, itse valittuja menoja.

20140927_142011

Tuttua, vaikka ei ehkä niin turvallista ja lisäksi uutta ja erikoista.

Seinällä etenemistä Hervannassa (Jes, osaan yhä muodostaa kasisilmukan!). Teatterinäytöksiä. Uuden tunnin testaus salilla. Ennen kokemattomia kursseja ja luentoja.

Kadotin jossain kohtaa entisen identiteettini. Vuosia sitten nuorena toimittajana tiesin, kuka olen ja mitä haluan. Laman myötä entinen elämäni ja itsevarmuuteni haihtui. Nyt olen viimein palannut siihen pisteeseen, jossa tunnen itseni enkä ole tekemisissä täysin uusien asioiden kanssa. Sanoisin, etten säntäile ahdistuneena ympäriinsä tehden mitä hämmästyttävimpiä juttuja ja etsien kuka ties mitä olinkaan etsimässä äärimmäisistä sfääreistä.

20141009_151554

Ihan jännittävä elämä siitä kehkeytyi. Löysin ja kadotin matkalla vaikka mitä. En kadu ollenkaan. Nyt mitä hämmästyttävimmät asiat ovat tuttuja, osa kokemusmaailmaani.

Elämä on palannut normaalille raiteelleen. Arjessani olen myös onnistunut kehittämään joitain “hyveitä”; taitoja ja taipumuksia, joita itse arvostan. Liikun esimerkiksi säännöllisesti ties kuinka monetta vuotta. Uutena on tietysti se, että osaan ja tykkään kokata (edelleen säännöllisesti joka viikko jotain uutta jostain päin maailmaa).

20141010_103735

Uskokaa pois: tein kotonani tässä taannoin jopa suolimakkaraa!

Eilen havaitsin huvittuneena olevani tilanteessa, jossa kokkasin erinomaista thaimaalaista ruokaa entiselle poikaystävälleni kodissani. Kun aikoinaan tapasimme, lämmitin todennäköisimmin keittiössäni nuudeleita ja pääni oli aivan tyhjä suunnatessamme ruokakauppaan (“Hmm… Tehdäänkö vaikka… makaronilaatikkoa?”). Se oli kammottavan noloa tämän ikäiselle.

20141003_193750-1

On mahtavaa nähdä, miten paljon jo yksi vuosi tekee ihmisen elämässä. Kaikki on muuttunut. Mutta kaikki muuttui myös aiempien vuosien aikana. En esimerkiksi ole enää samanlainen kuin intissä, mutta en tule enää koskaan olemaan sellainen kuin ennen inttiä. Silloin mietin, pystyisinkö siihen, ja nyt sitä ei tarvitse pohtia. Toisten inttinaisten tapaaminen turuilla ja toreilla on aina erityistä, olivat he sitten miehistöön koulutettuja tai kapiaisia tai vaikkapa entisiä lottia tai jotain siltä väliltä. On olemassa tiettyjä yhteisiä peruskokemuksia ja intin jälkeinen reservielämä, joita ei voi jakaa muiden kuin inttinaisten kesken, koska kukaan muu ei ymmärrä sitä.

20141013_121621

Niin, ja tosiaan… En ole palannut yhteen exäni kanssa. Olen vapaampi kuin koskaan. Silmäni ovat auki.

Hyvin auki. (Kubrick ja Scott. Kidman ja Davis.)

 

 

Vuoren juurella

Viikon ruokalaji sijoittui Japaniin, mutta ruoanlaitoksi en kehtaa edes sanoa tilannetta, jossa ostin makean teriyaki-kastikkeen valmiina lohelleni. Lisäsin itämaista aromia ja tunnelmaa levämatolla ja sushi-riisillä. Muassa oli porkkanaa ja avokadoa.

20140905_135430

Lisäksi nautiskelin juuri syksyistä sienirisottoa ensimmäisellä yliopistoviikollani.

20140907_114515

Flunssakuumeilu on tuonut omat haasteensa opiskelun alkuun, mutta koen tehneeni hyvän valinnan lähtemällä opintielle jatkamaan.

Tämä tuntuu oikealta vuorelta minun kiivettäväkseni. Edessä on kovasti töitä ja oikeiden askelmerkkien tavoittelua, mutta tiedän jo kaiken elämänkokemuksen perusteella nauttivani matkasta kohti omaa huippuani.

Siistiä. Maisematkin ovat mahtavat ja ilmasto suotuisa, vaikka näissä korkeuksissa joskus vähän huimaakin. (Olin flunssan kourissa pyörtyä esitellessäni auditorion rinteillä itseni muille fukseille.)

Vapaa-aika tullee olemaan kortilla ja minusta tuntuu myös, että olen valmis sille, jos vatsaani päättää lennellä uusia perhosia opintojen ulkopuolella. Siellä jo joku orastavasti räpistelee…

Tästä tulee kaunis vuorikiipeilyreissu. Reittisuunnitelmat on tehty ja matka näyttää loput. Kiitokset sille, joka aikoinaan vahvisti sanoillaan unelmaani ja nykyistä tavoitettani tästä matkasta. Ei se ollutkaan hullumpi ajatus.

IMG_327499567636971

Mahtavaa syksyä!

Mitä flirtti opettaa ruoanlaitosta

Kaipasin jotain tutumpaa ja helppoa apetta, joten tein meksikolaisittain chili con carnea mustilla ja valkoisilla pavuilla. Siitä tuli jasmiiniriisin kera mainiota.

20140829_145618

Seuraan kuola valuen kokkisarjoja, ja yksi komeahko tv-kokki teki vaikutuksen ihanalla italialaisteemalla, joten minun oli pakko Savoiardi-keksit osin sattumalta (Tunnustan: halusin löytää ne, joten hiippailin tahallani keksihyllyn luona…) kaupan hyllystä löydettyäni tekaista jälkkäriksi orgastista tiramisua… (Heh, olen kuin miehet: kun näen tv:ssä jotain sytyttävää, haluan heti kokeilla sitä mak… keittiössä! Mielikuvituspoikaystäväni voi arvata, koska olen pettänyt tv-kokin kanssa.)

20140830_110958

Alkossa minut ohjastettiin myös pikkuruisen mantelilikööripullon ääreen, josta ammensin vahvan kahvin kanssa makua ladyfingereilleni sekä muna-tuorejuustokermavaahtoon. Tiramisu-reseptejä löytyy netistä joka lähtöön, ja eräässä täytteen munanvalkuainen oli korvattu kermavaahdolla; minusta se kuulosti valloittavalta idealta. Mantelilikööri puolestaan sopii muuten erinomaisesti erilaisiin herkullisiin kahvidrinksuihin, joten hyvä ostos isompanakin satsina, jos tykkää kahvin mausta juomingeissa…

En liitä tällä kertaa mukaan reseptejä tai linkkejä, sillä perusruokina pitämiini sapuskoihin en jaksa soveltaa yksityiskohtaisia ohjeita, vaan yhdistelen reseptejä makunystyröiden viitoittamalla tavalla luovuutta käyttäen. Minulla on ilmeisesti synnynnäisesti aika hyvä käsitys erilaisten makujen yhteensopimisesta ja rohkeutta toteuttaa visioitani.

Ooh… Suosittelen ehdottomasti pitämään jälkiruokien kuningattaren ja suuriruhtinattaren ja herttuattaren ja presidentin jääkaapissa imemässä kahvit ja Disaronnot itseensä sekä jähmettämässä täytteensä oikeaan muottiin kokonaisen yön yli… Joissain ohjeissa puhutaan parista-kolmesta tunnista, mutta se ei todellakaan riitä! Maistoin tiramisua eilen ja tänään, ja maku oli ehdottoman oikeanlainen tänään. Se on täysin niin hyvää kuin fantasioin!

Keksit olivat pulleita ja pesusienimäisen pehmeitä, täynnä huumaavaa makua (voin vain kuvitella, miten täydellisesti eräässa ohjeessa mainitut kirsikat sopisivat tiramisuun…) ja tuorejuustoinen sekä kermainen täyte kääriytynyt mustasukkaisesti niiden ympärille. Tumman kaakaojauheen tuoma kitkerähkö suklaisuus toimii tämän dynamiitin nallina. Esimakuna tälle hekumalle dippasin eilen jäljelle jääneitä keksiä likööri-kahviyhdistelmän ylijäämään…

Myös papuherkkuni ajaa loistokkaasti asiansa… Viimekertaisesta linssipadasta on vielä sanottava, että se maistui hyvin herkulliselta jauhelihatortillan välissä!

Kolme flirtin ja kokemuksen kautta opittua menua

Jos kokkaisin ruokaa unelmadeiteilleni, aloittaisin luultavasti sipulikeitolla, sitten kantaisin pöytään juustoisen mehevää sienirisottoa ja antaessani ruoan laskeutua, siirtyisin dipattaviin Savoiardeihin ja lopun kruunaisi pala täyteläistä tiramisua. Omenainen tarte tatin aidolla vaniljalla maustetulla jäätelöllä voisi myös toimia, samoin suklainen herukkakakku tummalla keksipohjalla, moussemaisella täytteellä ja kirpeänmakealla marjahyytelöpäällisellä… Mutta tiramisu on ehkä kuitenkin paras ratkaisu. (Makean keksin dippaaminen kofeiinipitoiseen alkoholiin on viehkeä ajatus, ja saa huipennuksena nautittavan tiramisun maistumaan vielä entistäkin mahtavammalta.)

Kakkosmenu olisi kevyehkö avokadopasta, pinnalta rapea ja sisältä täyttävän muhea jauhelihalasagne ja jälkiruokana kolmen suklaan mousse. (En ehkä ymmärrä koulukirjojen mukaisesta ruoanlaitosta mitään, mutta jos jälkiruoassa on kolme toisiaan kommentoivaa ja täydentävää elementtiä, eli yleensä pintahipaisu, täyte ja pohja, se käytännön tasolla räjäyttää parhaimmillaan tajunnan.)

Kolmosmenu alkaisi viileällä mangolassilla, josta se siirtyisi naan-leivän kera tarjottavaan currykanaan ja lopulta yllättäen tuoreeseen, kotimaiseen mustikkaiseen ja kaneliseen korvapuustiin! (Mikään ei herätä vastapuolen kiinnostusta kuin yllätyksellinen elementti tutun ja totutusti erittäin hyvän jälkeen… “Wou, luulin, ettei tämä voisi enää parantua tästä, mutta tätä en olisi osannut kuvitellakaan…” Aina kannattaa opetella joku uusi temppu tai paljastaa itsestään uusi puoli! En tiedä, kirjoitanko ruoasta…)

Hyvän sängyn ihanuudesta

Niinhän sitä sanotaan, että matkustaminen on mahtavaa, mutta paluu sitäkin makoisampaa. Matkustelevainen ja menevä ihminen uskoo herkästi olevansa jotain muuta kuin tavallisesta arjesta innostunut.

10333825_10152485636403578_2707130472208852012_o

Kun sitten taakse on jäänyt esimerkiksi yli pari vuotta ilman jokapäiväistä tv-annosta, tuntuu ihanalta paheelta lötkähtää sohvalle ja tuijottaa innoissaan aivotonta viihdettä tai hupsua elokuvaa (ja jostain syystä niihin leffoihin on aina tyrkätty epäsuosikkinäyttelijättäreni Drew Barrymore -parka ja sen exä, naapurinpojan tai vaihtoehtoisesti spanielin näköinen Justin Long) joko yksin tai läheisten seurasta nauttien.

578037_10151917041273578_2142443237_n

Oman tulevan asunnon fantasiointi on myös näköjään mielipuuhaani. Yleensä olen napannut ensimmäisen mahdollisen kohdalle sattuneen ja kelvollisen yksilön, kun en esimerkiksi työn saatuani ole uudella paikkakunnalla halunnut kavereiden nurkissa viettää kuukausitolkulla. (Tosin, että kämppien suhteen on käynyt hyvä tuuri, sillä en nyt sanoisi, että Cheekin talonaapurina Töölössä olisi ollut kurja asustaa, tai etten ollut haltioissani palveluiden läheisyydestä Kampissa vuokrayksiössä.)

1003226_10151975033353578_1744465431_n

Mmm, ja sänky… Nukkuminen on taidetta. Kasarmeilla, makuupussissa, pepa-kankaan alla, puolijoukkueteltassa tetsarin ja sirpan päällä valmiina heräämään koska tahansa, hostelleissa ja muiden nurkissa (ja jopa lentokentän istuimilla sekä vessassa) majailleena olen alkanut arvostaa pehmeää sänkyä. Kuvaavaa kuluneiden parin vuoden hotellikokemuksissani on se, miten suuri merkitys nukkumaanmenohetkillä on minulle ollut. Kävin inttiaikana Romaniassa sukulaisen häissä, ja yksi kohtuuttoman huomioni saaneita ja ihanimpia hetkiä noiden päivien aikana oli mahdollisuus nukkua univelkoja hotellin valtavassa sängyssä! Kaikki muut vieraat odottivat innolla shoppailua kaupungilla ennen seremoniaa ja minä kuorsasin neljä tuntia päiväunia pyyhkeestä taitellun joutsenen kainalossa…

1082587_10151824660268578_1491192081_o

Häätkin ovat niistä puheen ollen upea juttu. Toisten juhlia (Facebook tai in real life) seuratessa pystyy pohtimaan, miten itse juhlistaisi mahdollista sitoutumista toiseen ja miten ei. Vauvahöpinöiden kanssa sama konsepti (“En koskaan tekisi noin”, “Jos minulla joskus on lapsia…”, “Huh, onneksi minulla ei ole kersoja”, “Onpa söpö!”).

Häitä ja vauvoja en kyllä kovin paljoa mieti.

1010869_10151902032978578_1114979807_n

Ravintoloissa valmiiden annosten ääressä on tullut aiemmin viihdyttyä. Kanarian-aikoinani herkuttelin kaikkiaan noin 70 eri ravintolassa (mikä minusta nyt matkailualan ahertajana kuului velvollisuuksiini, vaikka myös omassa työpaikkahotellissa oli makoisat pöperöt. Lihoin kolmessa kuukaudessa viisi kiloa!). Ei ulkona syömisessä tietysti kovasti pahaa ole, mutta vannoin jo talvella, että alan panostaa omaan kokkailuun ja jälkiruokatehtailuun. En oikeastaan taida olla hullumpi ruoanlaittaja, jos sille päälle satun. Ainakin olen kokeilunhaluinen ja avoin… uusille… keittiökokemuksille. 😉 Ja rakastan luonnostani makeita herkkuja ja niiden reseptien läpikäyntiä!

kuveja 036

Myös muu kuin vaeltaja- ja backpacker-look tuntuu aina vain kiehtovammalta olomuodolta. Lakkasin viikon alussa kynteni. Odotan sitä hetkeä, kun katson peilistä ihkaomia ripsipidennyksiä (olen siinä määrin luonnollisuuden ystävä, että kynsi-, hius- tai ripsilisäkkeisiin tuskin tulen turvautumaan. Jänniä kokeiltaviahan ne tietysti ovat, mutta tykkään siitä, että jos joku erehtyy kehumaan vaikka silmiäni, hän ei tarkoita pois pian varisevia pidennyksiä, jollaiset on noin tuhannella muullakin emännällä)…

Kuva 073

No en ole tosissani, kai, mutta erilaisten ihoa hyväilevien materiaalien käyttäminen vaatteissa ja muustakin kuin käyttömukavuudesta tai kosteudensiirtävyydestä tai tuulenpitävyydestä nauttiminen vetimissä on mahtavaa. Siitäkin on pitkä aika, kun olen viimeksi kärsinyt verta vuotavista varpaista tai nilkoista upealta näyttävien korkkareiden jäljiltä. Ehkä siksikin, että olen oppinut yhdistämään jalkineostoksissa kohtuullisen ulkonäön käytettävyyteen.

vauhtimimmi

Ihmissuhteet sitten… Noh, niistä en osaa sanoa muuta kuin, että en ole ihmissuhdeseikkailija. Arvostan luotettavuutta, rehellisyyttä, keskustelutaitoa, pysyvyyttä ja kypsyyttä. Olen sellainen kiltti tyttö tai nainen. En aina ole ollut sinkku; nuorena tyttönä menin kihloihin ja muutin yhteen monivuotisen poikaystävän kanssa. Juttu loppui vuosia sitten, ja nyt elämme täysin erilaista elämää. Minusta tuli maailmanmatkaaja ja hän arvostaa edelleen maanläheistä, rauhallista arkea. Erona menneeseen on molempien tapauksessa se, että ei ole vuosiin tarvinnut riidellä jokaisesta poikkeavasta mielihalusta. Rakkaus on minulle niin iso tekijä, että pidän tietyistä erimielisyyksistä ja yhteensopimattomuuksista huolimatta entisiä poikaystäviä yhä hienoina tyyppeinä. Miksipä muuten olisimme aikoinaan seurustelleet? Odotan kuitenkin yhä oikeaa.

1262628_10151861330643578_336061344_o

Wow. Onpa helppoa kirjoittaa bridgetjonesmaista tekstiä. Tuliko tämä todella minusta?

Taidan keittää kaakaota ja jatkaa hassun leffan katsomista. Cozy…

 

Naisterroristeja ja lapsimorsiamia

smile

Melko neiti olo! Ja kesäisen kevyt! (Ja hivenen narsistinen, kuten monesti.)

Voin suositella säännöllistä lenkkeilyä ja salilla käyntiä, varsinkin ryhmäliikuntaa, kaikille, sillä tuntuu hyvältä aloittaa kesä ryhdikkäänä, hoikkana ja melko timmissä kunnossa!

smile1

Ilman pitkäjänteisiä, kroppaa kehittäviä harrastuksia on hankala myös lähteä kesän tullen esimerkiksi mahtaville patikkareissuille koti- tai ulkomaille. Mitä parempi kestävyys, sitä helpompi vaeltaa ja seikkailla, ja vaikka jaksaa keskittyä ottamaan huilitauoilla valokuvia lepäilyn ohessa.

 

smile3

Eikä normaalipainoisen tarvitse näkyviin tuloksiin päästäkseen treenata säännönmukaisesti kuin noin 3-4 kuukautta. Onhan taustalla tietysti hyvä olla muutenkin suhteellisen terveet elämäntavat ja aiempaa pohjaa liikkumiseen.

Kesäkauden upeita vaellushaasteita odotellessa ja haaliessa… Tästä se kuuma kesä starttaa tälle useimmiten paikalleen pysymättömälle sinkkunaiselle! Saa nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuukaan.

Teeveessä (wou, siitä on kai kuukausien mittainen aika, kun olen viimeksi viettänyt tv-illan) seikkailee James Bond ja mietin, miten agenttimaisia miehiä olen tavannut. En tosin koskaan haluaisi tapailla vakoojaa.

Luin juuri omaelämäkerran pohjoiskorealaisesta naisagentista, joka räjäytti matkustajakoneen ennen Soulin olympialaisia. Hämmentävää ja pelottavaa, millaisia asioita tehokas propaganda saa aikaan. Kyseisellä kaunottarella (melkein itsekin rakastuin hänen symmetrisiin kasvoihinsa) oli myös melkoinen sotilaskoulutus takana (jonka sisältö oli minusta kiehtova vuoristomarsseineen, monipuolisine harjoituksineen ja armottomine testeineen. “Jos seurustelisin naisen kanssa…” -hetki.). Toinen pysäyttänyt kulttuurielämys tällä viikolla oli lapsiavioliittoja käsittelevä Too Young to Wed -valokuvanäyttely, joka avautui tässä kuussa Helsingin rautatieasemalle ja on nähtävissä 5.6. asti. Nämäkin tapaukset saavat minut pohtimaan kulttuurirelativismia: missä menevät rajat?

Aina ei tarvitse matkustaakaan saadakseen uutta ajattelunaihetta maailman tapahtumista.

(Onpa muuten ristiriitainen postaus: ensin on kevyttä höttöä alkuun ja sitten lähdetään kuvitteellisten agenttimiesten kautta räjäyttelemään oikeita koneita 80-luvun lopulle ja hypätään lopulta tähän päivään lapsimorsianten keskelle. Höttö jäi jonnekin matkalle; palatkaa muistelemaan seesteistä introa, jos toisenlainen todellisuus alkoi liikaa ahdistaa.)

 

Retki vai rakkaus?

life5

Reissu vai läheiset?

Uusi tuttava vai vanha ystävä (joista yksi esimerkiksi piteli hiuksiasi pois kasvoiltasi, kun yli kymmenen vuotta sitten oksensit ruusunmarjapuskaan ensimmäistä kertaa baarissa käytyäsi. Tai joista erään exän kamat kävitte yhdessä kippaamassa roskalaatikkoon. Tai joista yhden sohvalla yksi elämäsi tärkeimmistä suhteista alkoi. Tai se, joka toppuutteli sinua naistenvessassa, kun tänä uutenavuonna aloit kyynelehtiä baarin tanssilattialla)?

En oikein tiedä, miksi minun ollut niin helppoa valita yleensä matkailu. En todellakaan. Tunnen valtavan hienoja ihmisiä, mutta toisaalta, heihin kaikkiin olen tutustunut lähdettyäni tutuista ympyröistä. Rakastan kyllä ystäviäni; olen kokenut heidän kanssaan hetkiä, joita ei voi sanoin kuvata. Silti olen aina kyennyt lähtemään hyvin kauaksikin, ja jopa määrittelemättömäksi ajaksi pois heidän luotaan.

Viimeisillä matkoillani olen aina tehnyt päätöksen, että tähän loppuu yksin reissaaminen: tarvitsen jonkun samanlaisen tyypin mukaan näille keikoille. Ei siksi, etten pärjäisi tuolla ulkona yksinkin, mutta kaiken koetun ja ajatellun jakaminen on mahtavaa. Luultavasti tulisin seurassa matkatessa tekemään myös omia juttujani aika ajoin, koska osin reissailun viehätys perustuu itsenäisyydelle, ja vapauden ja pärjäämisen tunteelle.

Uskoisin, että ajan myötä lähtemisestä tulee vaikeampaa. Tai ei vaikeampaa, koska aina se on ollut vaikeaa, mutta pelkkä uuden kokeminen ei enää vanhetessa riitä motivaattoriksi lähteä minnekään. On jo ehtinyt kokea monenlaista, joten mieluummin kaipaa lisää ymmärrystä erilaisille ilmiöille, halua syventää jo omaksuttua.

Lähteä vai pysähtyä? Se hankalin kysymys.

Muuan ystävä sanoi hyvin itsestään: “En ole osannut pysähtyä.” Pysähtyminen on kai taito sekin, samalla lailla kuin lähteminen joskus.

Itse kirjoitin aikoinaan ylös Kanarialla asuessani: “Ei etäisyys erota meitä ystävistämme. Sen tekee aika, joka kasvattaa meidät erilleen.”

Ja sekin, että maailmalla tapaat niin monia upeita tyyppejä, joista monen kanssa kaikki olisi voinut toimia, ja voisi ehkä vieläkin (jos olisitte edes samassa maanosassa). Ehkä.

Olen pari kertaa matkustanut miehen perässä, mutta vain kerran muuttanut. Yleensä muutan työn tai opintojen takia.

Silti matkustaminen on sydämen asia. Se on.